Avainsana-arkisto: kuntokartoitus

Tarjous hyväksytty!



”Hei. Tarjous hyväksytty! Onneksi olkoon. Palataan asiaan maanantaina kuntokartoittajan ja muiden asioiden järjestelyllä.” Näillä sanoilla kiinteistövälittäjä ilmoitti kovasti odotetun tiedon, josta alkoi pitkä matka kohti unelmien kotia Tampereen kupeessa järven rannalla. Tämänkaltaista tonttia ja taloa olemme ehtineet odotella jo vuosien ajan, ja nyt kaikki näyttäisi olevan viimein kohdallaan. Koulu, lastentarha ja kauppa sijaitsevat noin 300 metrin päässä, joten sijainti on täydellinen.

Etuovi.comin ilmoituksen kuva
Etuovi.comin ilmoituksen kuva

20130925-192739.jpg

rannasta_vasen

rannasta_oikea

ulkoa_etelapaaty

Unelmakotiin on kuitenkin vielä pitkä matka, sillä edessä on vielä laajat kuntotutkimukset sekä massiivinen remontti, jonka myötä 45-vuotiaasta tiilitalosta saadaan muokattua 2010-luvun vaatimukset täyttävä tyylikäs perheasunto. Talon alakerta on rakennettu kultaisella 60-luvulla, joten huoneet ovat pieniä ja niitä on paljon. Ainoastaan olohuone on nykymittapuun mukaan tilava. Talon alakerrassa sijaitseva sauna on postimerkin kokoinen, vessat ja kylpyhuoneet sijoiteltu sinne tänne ja huoneet muutenkin sikin sokin pitkin pohjakarttaa. Lisäksi lattiat ja muut pinnat ovat kuin K-Raudan näyttelytilasta, sillä materiaaleja ja kuoseja on esillä vuosikymmenten edestä. Tekemistä siis riittää.

Yläkerta on sen sijaan rakennettu alakerran päälle vuonna 2009, joten sille ei ole luvassa kovinkaan suuria muutoksia. Mitä nyt osa välikattoa poistetaan, jotta alakerran olohuoneeseen saadaan kahden kerroksen verran ilmatilaa ja avaruutta. Portaita kerrosten välillä ei ole, sillä yläkertaan kuljetaan nyt talon ulkopuolella olevista portaista. Sekin täytyy muuttaa.

Tuttavaverkostosta löytyi nopeasti vinkit ja yhteystiedot hyville kuntatarkastajille, tällaisiin projekteihin erikoistuneelle arkkitehdille, kuntokartoittajalle ja homekoiran tiimille. Olemme jo vuosia sitten päättäneet, että omakotitalossa tulee aina käyttää homekoira huolimatta siitä koska talo on rakennettu. Samasta syystä Finndomo-taloja ei ole tullut käytyä katsomassa lainkaan.

Homekoiran saimme tilattua jo seuraavan viikon keskiviikolle ja kuntotarkastajan seuraavalle viikolle, joten asiat etenevät kelpo tahdissa. Samalla ryhdyimme piirtelemään alustavia suunnitelmia alakerran huonejaosta paperille. Siinä onkin puuhaa, sillä portaat yläkertaan täytyisi saada mallattua sellaiselle paikalle, johon ne saisi rakenteiden puolesta laitettua ja jossa ne olisivat muutenkin käytännöllisellä paikalla. Rantasauna näyttää nyt olevan ainoa paikka, johon ei ole tulossa mitään varsinaisia muutoksia.

20130925-192756.jpg

alakerta_olohuone_laaja

alakerta_harrastehuone

ylakerta_aula

alakerta_olohuone_takka

alakerta_keittio