Aihearkisto: Kylpyhuone

Uudet seinät nousevat ja ikkunakin päivittyi



Remontin purkuvaihe alkaa olla hiljalleen loppusuoralla ainakin jos mukaan ei lasketa olohuonetta ja sen muutoksia. Purimme kaikki seinät noin kolmasosasta taloa, ja nyt oli aika rakentaa ne uudelleen – parempiin paikkoihin. Jo aiemmin keskeltä taloa poistettiin typerässä paikassa ollut wc-tila sekä postimerkin kokoiset sauna ja kylpyhuone. Samalla vessa liitettiin osaksi käytävää, jonka uuteen peräseinään puhkaistiin uusi reikä, josta tulee kulku harrastehuoneeseen talon perälle.

Kodinhoitohuoneen muoto alkaa hahmottua.
Kodinhoitohuoneen muoto alkaa hahmottua.
Uusi sauna kylppärin ulko-ovelta katsottuna.
Uusi sauna kylppärin ulko-ovelta katsottuna.
Kodinhoitohuoneen uusi ovi käytävälle. Vieressä umpeen muurattuna vanha ovi.
Kodinhoitohuoneen uusi ovi käytävälle. Vieressä umpeen muurattuna vanha ovi.
Ovi kodinhoitohuoneesta kylpyhuoneeseen.
Ovi kodinhoitohuoneesta kylpyhuoneeseen.

Edellisessä päivityksessä kundit pääsivät rakentamaan uusia seiniä ja täyttämään vanhojen ovien aukkoja. Harkkoja kului jonkin verran, mutta nyt talon huonejärjestys saatiin päivitettyä 1960-luvun postimerkkihuoneista selkeästi 2000-luvulle. Samalla yksittäisten huoneiden koko suureni, kun sillisalaatti saatiin selkiytettyä. Sauna ja kylpyhuone suurenivat nyt jonkin verran, koska niille voitiin käyttää aiemmin vesimittareille sekä vesiputkille ja viemäreille varattu tila kokonaisuudessaan. Kaikki vesihommat siirrettiin jo ennen betonivalua lattian alle, kun taloon putki- ja sähköremontti. Saunan ja kylpyhuoneen viereen rakennettiin nyt niin ikään aiempaa suurempi kodinhoitohuone. Samalla huoneen oviaukkoa siirrettiin, jotta kaapistot saadaan hyödyntämään paremmin uutta huonetilaa peittämättä kuitenkaan ikkunasta avautuvaa järvimaisemaa.

Samaan syssyyn työmiehet ottivat käsittelyyn myös tulevan keittiön ikkunan, jonka muotoa täytyi hieman muuttaa. Aikaisempi neliömäinen perusikkuna muutettiin kaksi metriä korkeaksi ja metrin levyiseksi pystyikkunaksi, joka tilattiin Pihlalta. Samanlainen ikkuna vaihdetaan joskus myöhemmin myös harrastehuoneeseen. Ensin tulevan keittiön ikkuna irrotettiin ja kannettiin ulos. Sen jälkeen työmiehet sahasivat ikkunalle suuremman tilan pystyyn ja muurasivat ylimääräiset leveydet pois. Ikkunan varsinainen pinta-ala säilyi melko samana, mutta uudistuksen myötä molemmin puolin keittiötä saadaan nyt standardit kaapistot.

Tulevan keittiön ikkuna saa uutta muotoa.
Tulevan keittiön ikkuna saa uutta muotoa.
Tulevan keittiön ikkuna odottaa muutostaan purettuna. Ulkona 15 astetta pakkasta.
Tulevan keittiön ikkuna odottaa muutostaan purettuna. Ulkona 15 astetta pakkasta.
Tulevan keittiön ikkuna saa uutta muotoa.
Tulevan keittiön ikkuna saa uutta muotoa.
Tulevan keittiön ikkuna muutettuna.
Tulevan keittiön uusi ikkuna valmiina.

Betonin hiontaa ja uutta seinää – remontti uuteen vaiheeseen



Betonivalu oli kävelykelpoinen reilussa vuorokaudessa, ja parin päivän odottelun jälkeen kundit tulivat hiomaan sen pinnasta pois betoniliiman kuivumisen nopeuttamiseksi. Näky oli kuin Yyterin hiekkasärkiltä, joskin duunit olivat pelkkää betoniliimapölyä.

Betoniliimadyynit. Betonivalun päältä hiottiin liima pois kuivumisen nopeuttamiseksi
Betoniliimadyynit. Betonivalun päältä hiottiin liima pois kuivumisen nopeuttamiseksi
Betoniliimadyynit. Betonivalun päältä hiottiin liima pois kuivumisen nopeuttamiseksi
Betoniliimadyynit. Betonivalun päältä hiottiin liima pois kuivumisen nopeuttamiseksi
Uutta seinää nousee käytävän ja kodinhoitohuoneen väliin.
Käytävän ja kodinhoitohuoneen vanha oviaukko tukittiin ja siitä tehtiin seinää.

Remonttiprojekti pääsi uuteen vaiheeseen, kun alakerran osalta purkutyöt olivat viimein vaihtuneet uuden rakentamiseen. Samalla töihin tuli lisää miehiä, koska nyt ryhdyttiin kasaamaan uusia seiniä vanhojen purettujen tilalle. Alkuperäisten seinien paikat oli todennäköisesti arvottu, sillä 60-luvun huonejako muistutti tilkkutäkkiä. Nyt huoneiden paikat pysyvät ”pääosin” samoina, mutta jokainen seinä ja ovi vaihtavat paikkaa. Tuloksena on 2000-luvun tyylinen upgreidaus, jossa voi jatkossa asua ilman karttaa ja kompassia.

Uutta seinää nousee kodinhoitohuoneen ja saunan väliin.
Uutta seinää nousee kodinhoitohuoneen ja saunan väliin.
Uutta seinää nousee käytävän ja kodinhoitohuoneen väliin.
Uutta seinää nousee käytävän ja kodinhoitohuoneen väliin.
Saunan ja kylpyhuoneen välinen seinäke.
Saunan ja kylpyhuoneen välinen seinäke ja saunan uusi takaseinä.

Ensimmäisenä lähti nousemaan käytävän ja kodinhoitohuoneen seinänpätkä, sillä huoneen ovea siirrettiin parilla metrillä huoneen samalla kasvaessa jonkin verran. Samalla vieressä rakennettiin myös kodinhoitohuoneen ja kylpyhuoneen välistä seinää, joka niin ikään siirtyi hieman samoin kuin myös seinän oviaukko. Multitasking-työmiehet tekivät samalla kertaa myös saunan ja kylpyhuoneen välisen ”puoliseinän”, jonka ympärille tulevat lasista saunan ovi ja lasiseinä. Suurennetun saunan uusi takaseinä nousi myös näiden parin päivän aikana. Yläkerrassa ryhdyttiin purkamaan vanhaa kattoa, joka oli vuonna 2009 muuttunut kerrosten väliseksi välikatoksi. Jostain ihmeen syystä katon sisään oli sullottu valtava määrä romua, kuten lautoja.

Alkaa olla valmista seinää. Näkymä kodinhoitohuoneesta. Oikealla kylpyhuone ja vasemmalla käytävä.
Alkaa olla valmista seinää. Näkymä kodinhoitohuoneesta. Oikealla kylpyhuone ja vasemmalla käytävä.
Kerrosten välisen vanhan katon sisään oli aikoinaan sullottu valtavasti romua.
Kerrosten välisen vanhan katon sisään oli aikoinaan sullottu valtavasti romua.

Warmian lattialämmitys kehiin – putket paikoilleen päivässä



Päätimme jo aikoinaan taloa katsoessamme, että lattialämmitys on järkevin tapa lämmittää tämän kokoluokan huushollia monestakin syystä. Eräs oli se, että talon yleisiin tiloihin, eli olohuoneeseen, keittiöön, eteiseen ja käytävään, on tulossa materiaaliksi Aitokiven Super White -kivilaatta, joka on parhaimmillaan lattialämmityksen kanssa. Sama pätee tosin myös muissa pintamateriaaleissa.

Tammikuussa ulkona oli vuoden kylmin aika.
Tammikuussa ulkona oli vuoden kylmin aika.
Lattialämmityksen putkistoa.
Lattialämmityksen putkistoa.

Lattialämmityksen päätimme tilata Warmialta, joskaan asiassa ei käyty kovinkaan kiivasta tarjouskilpailua. Warmia on käsittääkseni ihan hyväksi havaittu, eikä tuossa nyt kovin montaa liikkuvaa osaa ole. Vasta aika näyttää miten hyvin järjestelmä ja muun muassa termostaatit toimivat. Tänään oli kuitenkin asennuksen vuoro, kun lattiaan oli ensin saatu tehtyä tarvittavat putket ja muut vedot sähkölle, käyttövedelle ja viemärille.

Lattialämmityksen ensimmäinen jakotukki.
Lattialämmityksen ensimmäinen jakotukki.
Lattialämmityksen putkistoa.
Lattialämmityksen putkistoa olohuoneessa.

Minulle oli hienoinen pettymys, että putket kiinnitettiin raudoitusverkkoon sinisillä kiinnikkeillä, eikä Knaufin kipsilattioiden esittelyvideoista tutuilla ultracooleilla mustilla kiinnitysmatoilla. Hi-tecia kai se tämäkin on, eikä kiinnitysmuotoa betonivalun alta kukaan näe. Lopputulos näyttää toimivalta. Putkiin iskettiin valua odottamaan kolmen barin ilmanpaine, joten pienikin reikä olisi ilmoittanut olemassaolostaan melko railakkaasti.

Lattialämmityksen putkistoa.
Lattialämmityksen putkistoa olohuoneessa.
Kylpyhuoneen viemäriä tuettiin lattiavalua varten.
Kylpyhuoneen viemäriä tuettiin lattiavalua varten.

Putkitöitä ja FinnFoamia lattiaan – betonivalu lähestyy



Seinät on nyt saatu viimein kaadettua ja betonivalun on määrä toteutua 27. tammikuuta. Aikaa ei ole siis hukattavaksi. Putkimiehellä on kuitenkin viikko aikaa tehdä tarvittavat vedot, joten mitään kiirettä ei silti ole. Teetämme nyt remontin yhteydessä alakertaan myös täyden putkiremontin, joten tehtävää silti riittää. Näissä kuvissa nähdään millainen putkiviidakko lattialle tuleekaan.

Viemäriputkia
Viemäriputkia
Käyttövesi- ja viemäriputkia. Kuva harrastehuoneesta saunan suuntaan.
Käyttövesi- ja viemäriputkia. Kuva harrastehuoneesta saunan suuntaan.
Käyttövesi- ja viemäriputkia saunassa.
Käyttövesi- ja viemäriputkia saunassa. Etummainen pari on porealtaan hanalle. Taaempana pesutornin ja pyyhekuivaimen vesiputket.
Käyttövesi- ja viemäriputkia saunassa ja kylpyhuoneessa.
Käyttövesi- ja viemäriputkia saunassa ja kylpyhuoneessa. Taustalla seinässä näkyy jo suihkun paikka.

Putkimies alkaa nyt olla ensimmäisen vaiheen loppusuoralla, kun sekä käyttövesille että viemäreille on vedetty tarvittavat putkitukset. Sama taho teki myös LVI-suunnitelman, jota en itse lähtenyt juuri muokkaamaan, koska usein on parempi luottaa ammattilaiseen. Kylpyhuoneen ”kätisyys” kuitenkin vaihdettiin viime tingassa. Seinien putket ja sähköt tosin vaihtoivat vain sellaisenaan puolia ilman, että mitään olisi lisätty tai otettu pois. Muutos ei siis vaikuttanut juurikaan varsinaiseen työhön, mutta sen avulla huoneesta saadaan ilmavampi, kun korkeat kaapit eivät ole osittain ikkunan edessä. Tässä vaiheessa näky on joka tapauksessa aikamoinen putkiviidakko, mutta täytyy luottaa, että ammattilainen tietää mitä tekee ja että kaikki on muistettu hoitaa.

FinnFoamia lattiaan eristeeksi betonien väliin ja putkien päälle.
FinnFoamia lattiaan eristeeksi betonien väliin ja putkien päälle. Taustalla vasemmalla näkyvät keittiön käyttövesiputket.
FinnFoamia lattiaan eristeeksi betonien väliin ja putkien päälle.
FinnFoamia lattiaan eristeeksi betonien väliin ja putkien päälle. Veden lisäksi myös sähköputkea riittää.

Heti putkitöiden valmistuttua olikin jo aika ryhtyä tekemään lattian alemman betonilaatan päälle asianmukaista eristystä. Valitsimme lattiaan FinnFoamin ja seiniin SPU-eristeen. Lattiaan tuli FinnFoamia muistaakseni noin 10 senttiä, joista viimeinen kerros putkien päälle. Paketti tiivistetään vielä uretaanilla. Eristeen päälle tulee raudoitusverkko, johon perjantaina paikalle saapuvat Warmian lattialämmitysmiehet kiinnittävät lattialämmityksen putkiston.

FinnFoamia lattiaan eristeeksi betonien väliin ja putkien päälle.
FinnFoamia lattiaan eristeeksi betonien väliin ja putkien päälle.
FinnFoamia lattiaan eristeeksi betonien väliin ja putkien päälle.
FinnFoamia lattiaan eristeeksi betonien väliin ja putkien päälle.
FinnFoamia lattiaan eristeeksi betonien väliin ja putkien päälle.
FinnFoamia lattiaan eristeeksi betonien väliin ja putkien päälle.
FinnFoamia lattiaan eristeeksi betonien väliin ja putkien päälle.
FinnFoamia lattiaan eristeeksi betonien väliin ja putkien päälle.

Tilat alkavat hahmottua – sauna, kylpyhuone ja kodinhoitohuone



Edellisessä päivityksessä nähty sotatanner on saatu parissa päivässä siivottua, ja näky työmaalla on samalla muuttunut merkittävästi. Neljän seinän kaataminen samalla kertaa toi konkreettisesti esiin tulevan maalimme, eli tilat joihin tässä urakassa pyritään. Lopputulos on piirrustusten lisäksi nähtävissä vain omassa päässä, mutta hiljalleen se alkaa hahmottua myös paikan päällä. Nyt valtavat tiilimurskaröykkiöt on saatu pois, joten talon peräosassa oleva tila on uusien seinien rakentamiseen saakka muutamaa kantavaa pylvästä lukuunottamatta lähes yhtenäistä.

Näkymä harrastehuoneesta saunaan ja kylpyhuoneeseen. Sähkökaapin vieressä uusi oviaukko.
Näkymä harrastehuoneesta saunaan ja kylpyhuoneeseen. Sähkökaapin vieressä uusi oviaukko.
Näkymä kylpyhuoneesta. Vasemmalla kodinhoitohuone, oikealla ensin sauna ja perällä harrastehuone omalla sisäänkäynnillä.
Näkymä kylpyhuoneesta. Vasemmalla kodinhoitohuone, keskellä sauna ja perällä harrastehuone omalla sisäänkäynnillä.
Panoraamakuva kylpyhuoneesta. Vasemmalla kodinhoitohuone, oikealla ensin sauna ja perällä harrastehuone omalla sisäänkäynnillä.
Panoraamakuva kylpyhuoneen nurkasta suihkun kohdalta.

Näkyvissä on nyt lattiarakenteen alempi betonilaatta, jonka päälle tulevat lähipäivinä uudet viemärit jat vesiputket sekä uudet sähköt ja esimerkiksi antennit ja nettikaapelit. Niiden päälle ja ympärille tulee eristys kahdesta FinnFoam-kerroksesta, joiden päälle tulee puolestaan ensin lattialämmityksen putkitus ja sitten kaiken päälle paikasta riippuen noin 8 – 15 sentin betonivalu. Sitä ennen on kuitenkin paljon tehtävää.

Talon pohjapiirrustus oli vuosikymmenten varrella tehtyjen lukuisten muutosten myötä mennyt todelliseksi tilkkutäkiksi, joten päätimme jo ensimmäisellä asuntonäytöllä korjata tilanteen, mikäli ostaisimme kohteen. Niin sitten kävi, ja nyt hahmotelmamme alkaa näkyä myös paikalla. Täytyy tässä vaiheessa todeta, että suunnitelmamme oli ainoa järkevä ja toimiva vaihtoehto tähän taloon. Itse asiassa melkoisen täydellinen ratkaisu. Seinien kaatamisen, yhden kokonaisen vessan poistamisen sekä yhden oviaukolla puhkaistun seinän jälkeen talo alkaa nyt näyttää siltä, että tällaiseksi huonejärjestys olisi pitänyt rakentaa alunperinkin. Suuren olohuoneen lisäksi taloa hallitsee lähes koko talon läpi kulkeva käytävä, joka pääsee uuden oven myötä aivan uudella tavalla oikeuksiinsa. Alla siitä hieman esimakua kuvina.

Ennen seinien kaatamista ja alueen tyhjentämistä sähkötyöt sekä putkityöt on saatu jo pitkälle talon toisessa päädyssä, mutta nyt niitä päästään tekemään myös kosteiden tilojen päädyssä. Uudet seinät rakennetaan vasta uuden betonilattian päälle. Seinien kohdalle tehdään betonivalua varten lautaeristyksiä, koska eri huoneisiin tulee erilaisia korkoja viemäreiden ja lattiakaivojen kaatojen takia. Näiden lautaviritysten kohdalle tulee jatkossa uudet kiviseinät. Niistä kuitenkin lisää, kun homma on ajankohtaista.

Näkymä eteisestä käytävään, jonka päässä on uusi oviaukko harrastehuoneeseen.
Näkymä eteisestä käytävään, jonka päässä on uusi oviaukko harrastehuoneeseen.
Näkymä harrastehuoneesta uuden oviaukon kautta käytävään.
Näkymä harrastehuoneesta uuden oviaukon kautta käytävään.

Olohuone ja keittiö tulevat jatkossa siis samaan avotilaan, jossa päästiin tekemään viemäreitä, vesijohtoja ja sähköjä jo muutama päivä sitten. Olohuoneesta tulee kaksikerroksinen, ja sen kattoa on ehditty jo hieman valmistella tulevaan purkamiseen. Rakennesuunnittelijan näkemys muutoksesta on kuitenkin jo viikkokausia myöhässä alkuperäisestä aikataulusta, eikä homma pääse kunnolla alkamaan ilman hänen papereitaan. Toivottavasti homma saadaan kuosiin ilman lisäviivytyksiä.

Kierreportaiden paikka on takan vasemmalla puolella, ja sen osalta projektin pitäisi – ainakin alkuperäisten piirustusten mukaan – olla helppo homma. Kantavia rakenteita ei pitäisi olla esteenä, sillä vuoden 2009 piirrustuksissa oli varattu paikka portaille lähes samaan paikkaan. Nyt täytyy koputtaa puuta, että noita piirustuksia on myös noudatettu. Se ei tässä talossa tosin ole ihan kirkossa kuulutettu. Alla olevissa kuvissa nähdään kierreportaita varten rakennettu betonikakku.

Näkymä olohuoneesta keittiöön ja eteiseen. Olohuoneen kattoa valmistellaan purettavaksi. Oikeaan reunaan takan viereen tulevat kierreportaat toiseen kerrokseen.
Näkymä olohuoneesta keittiöön ja eteiseen. Olohuoneen kattoa valmistellaan purettavaksi. Oikeaan reunaan takan viereen tulevat kierreportaat toiseen kerrokseen.
Olohuoneessa vedetään sähköjä. Takan paikalle on tehty betonipohja valmiiksi.
Olohuoneessa vedetään sähköjä. Takan paikalle on tehty betonipohja valmiiksi.
Uuteen keittiöön on tehty jo sähköjä.
Uuteen keittiöön on tehty jo sähköjä.

Neljä seinää kaatui kerralla – näky kuin sotatantereelta



Monet ovat nähneet ikäviä kuvia maailman kriisipesäkkeiden rakennuksista, joissa pommit ja niiden paineaallot ovat rikkoneet rakennuksia ja kaataneet seiniä. Joku paikallinen tuotantoyhtiö olisi voinut tulla tänään kuvaamaan meille inserttiä vaikkapa televisiouutisiin. Näky oli nimittäin melko samanlainen. Pääsin työreissun takia mestoille vasta illalla, kun parhaat palat oli jo esitetty livenä. Talosta kaadettiin nimittäin tänään kerralla neljä seinää. Kun kerran tehdään, niin tehdään sitten näyttävästi…

Näkymä kylpyhuoneesta. Kodinhoitohuone vasemmassa ja sauna oikeassa laidassa.
Näkymä kylpyhuoneesta. Kodinhoitohuone vasemmassa ja sauna oikeassa laidassa.

Timanttisahaaja leikkeli eilen tiiliseiniä siihen malliin, että ne oli tänään mahdollisimman helppo kaataa ja että kaataminen ei tuhonnut seiniä liikaa ja että jäljelle jääneiden seinien rajat jäivät mahdollisimman siisteiksi. Siinä timanttileikkaus oli suurena apuna. Kuvissa nähtävät tilat ovat kodinhoitohuone, sauna, kylpyhuone ja niin sanottu harrastehuone. Myös taloa halkova käytävä jatkuu nyt vanhan vessan verran pidemmälle kuin aiemmin. Alla olevassa kuvassa nähdään käytävän päässä sijaitseva uusi 900 mm oviaukko, jonka timanttisahaaja eilen teki. Siitä kuljetaan jatkossa ns. harrastehuoneeseen.

Eilen timanttisahattu oviaukko harrastehuoneesta käytävään kohti eteistä.
Eilen timanttisahattu oviaukko harrastehuoneesta käytävään kohti eteistä.

Kuten jo aiemmin kerroin, meillä kävi tuuri, että toisen kerroksen rakentamisen yhteydessä vuonna 2009 talon uuden kakkoskerroksen kantavuus oli laskettu pääosin vanhan tasakaton tilalle lisättyihin liimapuupalkkeihin ja teräsrakenteisiin. Siten talon alkuperäisistä tiiliseinistä valtaosa jäi kokonaan ilman kantoa ja ne oli helppo kaataa. Mikäli nämä seinät olisivat olleet kantavia, olisi meillä ollut aikamoinen urakka kantavien rakenteiden tilapäisessä tukemisessa ja uuden kantavuuden rakentamisessa. Nyt sellaisia työvaiheita ei tarvittu.

Näkymä käyvästästä. Oikealla kodinhoitohuone ja sen takana kylpyhuone, vasemmalla eilen timanttisahattu oviaukko harrastehuoneeseen.
Näkymä käyvästästä. Oikealla kodinhoitohuone ja sen takana kylpyhuone, vasemmalla uusi oviaukko käytävän päästä harrastehuoneeseen.
Näkymä käyvästästä. Oikealla kodinhoitohuone ja sen takana kylpyhuone, edessä käytävän päässä uusi eilen timanttisahattu oviaukko harrastehuoneeseen.
Näkymä käyvästästä. Oikealla kodinhoitohuone ja sen takana kylpyhuone, edessä käytävän päässä uusi eilen timanttisahattu oviaukko harrastehuoneeseen.

Näky talon alakerrassa oli seinien kaatamisen jälkeen kuin sotatantereelta, mutta vain hetken. Huomenna äijät aloittavat nimittäin heti aamusta tiiliromun siivoamisen, jotta huoneisiin päästään vetämään sekä sähköä että viemäreitä ja vesijohtoja. Näitä suorastaan traagisen sotkuisia valokuvia on kuitenkin mukava katsella tulevaisuudessa valmiin talon sohvalla takkatulen loimussa…

Näkymä kylpyhuoneesta kodinhoitohuoneeseen.
Näkymä kylpyhuoneesta kodinhoitohuoneeseen.

Viemäri ja vesijohto – kaivuuhommia ja seiniin piirtelyä



Kaivinkone on viimein saanut kaivettua auki pihamaat siinä määrin, että uusi viemäriputki päästään viimein vetämään pihamaan halki samoin kuin kahden metrin syvyyteen tuleva uusi vesijohto. Kunnan miehet ovat tulossa lähipäivinä tekemään uudet liittymät verkostoon. Leudon sään ja runsaan vedentulon johdosta ryteikössä sijaitseva liittymän kohta on saanut aikamoisen vesimassan päälleen, mutta siitä selvitään asiallisella uppopumpulla, kun sen aika tulee.

Viemärin ja vesijohdon liittymän kaivanto täyttyi nopeasti vedestä.
Viemärin ja vesijohdon liittymän kaivanto täyttyi nopeasti vedestä.
Viemäri ja vesijohto tarvitsevat reilun kahden metrin kaivannon.
Viemäri ja vesijohto tarvitsevat reilun kahden metrin kaivannon.

Kaivinkone on tehnyt reilun kahden metrin railon koko pihan läpi taloon saakka, ja sen perusteella viereisen järven vesi ei ole ongelma – eikä siitä näemmä tule jatkossakaan ongelmaa. Railon pohja pysyy nimittäin kuivana, vaikka se sijaitsee järven pintaa alempana. Tämä vahvisti, että talo on asianmukaisesti kuivilla vesillä, eikä järvivesi tule lähelle ilman todellista vedenpaisumusta.

Railon lopulta valmistuessa sinne vedettiin tarpeelliset putkitukset ja kaivanto täytettiin maalla. Väliin noin metrin syvyyteen tuli vielä styroksipeite, ettei pakkanen pääse jäädyttämään uusia muoviputkia. Pihaan saatiin samalla uudet tarkastuskaivot. Aivan viime tingassa vedettiin myös pihan toiselle puolelle reipas uusi sähköjohto, johon saa jatkossa liitettyä vaikka mitä mielenkiintoista pihavaloksi tai vaikkapa auton lämmityspistokkeen – tai Teslan latauspistokkeen.

Viemäriputkea kaivantoon.
Viemäriputkea kaivantoon.
Viemäri ja vesijohto ovat maassa ja kaivanto täyttyy.
Viemäri ja vesijohto ovat maassa ja kaivanto täyttyy.

Sisällä talossa odotellaan jo timanttileikkaajaa saapuvaksi, joten nyt on hyvä aika merkitä seiniin mihin kohtiin uusia aukkoja tarvitaan. Erääseen pystyyn jäävään seinään tulee uusi 900 mm oviaukko, jonka paikka muuttui nyt aavistuksen arkkitehdin piirtämästä. Kyseessä on talon läpi kulkevan käytävän päähän tehtävä uusi ovi, josta mennään harrastehuoneeseen. Oven siirtämisellä käytävän toiseen reunaan saadaan saunasta ja kylpyhuoneesta noin 30 senttiä ajateltua suurempi kokonaisuus, eli molempiin osioihin tulee noin 15 senttiä lisää tilaa. Kuulostaa pieneltä, mutta noinkin pieni tila vaikuttaa valmiin tilan viihtyvyyteen. Kodinhoitohuoneesta porataan noin 20 mm reikä terassille, jonne saadaan vesisyöttö puutarhaletkulle. Samassa kuvassa näkyy myös uuden seinän paikka.

Käytävän päähän tulee oviaukko harrastehuoneeseen
Käytävän päähän tulee oviaukko harrastehuoneeseen
Vesipiste terassille tulee kodinhoitohuoneen kautta.
Vesipiste terassille tulee kodinhoitohuoneen kautta.

Olohuoneessa ei ole hetkeen tapahtunut juuri mitään, mutta katon avaamista on jo harjoiteltu nyppimällä muutamia lautoja irti. Samalla selvisi aiemmin kertomani mukaisesti olohuoneen uuden ikkunan korkeus. Nyt uuden alumiinirakenteisen ikkunan koko tulee olemaan 4600 x 2700 mm. Ikkuna tehdään Purson P50LE-profiileista.

Olohuoneessa valmistellaan katon purkamista.
Olohuoneessa valmistellaan katon purkamista.

Sähköt kokonaan uusiksi – purkuvaihe lähestyy loppuaan



Parin kuukauden ajan jatkunut remontti alkaa olla hiljalleen purkuvaiheensa päässä, ja nyt oli aika ryhtyä uudistamaan sähkökeskusta ja valmistella tulevaa massiivista sähköremonttia. Lattiat on jo purettu, ja viimeisessä huoneessa sähkön pääkaapeli tuli lattiasta suoraan sähkökaapille. Vanhan sähkökaapin tilalle tulee remontissa oviaukko, joten sähkökaappia piti saada siirrettyä peräti 45 senttiä oikealle.

Siirto onnistui hienosti, vaikka vaatikin odotettua enemmän duunia. Samalla vanhoja johdotuksia tutkittaessa vahvistui, että kaikki vuoden 1968 sähköt täytyy repiä maata kiertävälle radalle ja rakentaa uusiksi. Alakerran johdotukset ovat siis 45 vuotta vanhoja ja niissä ei ole asianmukaisia vikavirtasuojia, jotka ovat halpa henkivakuutus. Kun kerran remontoidaan, niin remontoidaan sitten kaikki alusta saakka uusiksi. Niinpä päätimme nyt uusia myös sähköt kokonaan. Kallista hupia, mutta maksaa itsensä myöhemmin takaisin.

Sähkökeskuksen syöttö tulee maan alta.
Sähkökeskuksen syöttö tulee maan alta.
Sähkökeskus siirtymävaiheessa.
Sähkökeskus remontissa ja siirtymävaiheessa.

Remontin edetessä on käynyt selväksi, että talo oli tosiaan täysremontin tarpeessa. Perustuksiltaan talo on todella hyvässä kunnossa, mutta sisältä on löytynyt runsaasti niin sanottuja purkkaviritelmiä. Täysremontissa tuollaiset riskitekijät löytyvät ja voidaan tehdä uudelleen siten kuin ne olisi pitänyt jo alunperin tehdä.

Remontin edetessä on tullut usein mieleen, että jos tämän talon olisi ostanut joku remonttia kaihtava lapsiperhe, niin olisivat olleet ongelmissa hyvin nopeasti, sillä purkkaviritelmillä on taipumus kosahtaa jossain vaiheessa. Nyt yhtään sellaista riskitekijää ei jää koko taloon. Esimerkiksi alla näkyvissä puretun saunan kuvissa nähdään miten vuoden 2009 remontissa jätettiin seiniin vanhoja tummuneita villoja, jotka olisi ollut todella helppo vaihtaa uusiin. Jostain syystä niin ei kuitenkaan tehty, mutta nyt asia viimein korjataan.

Näkymä tulevasta kylpyhuoneesta tulevaan saunaan.
Näkymä terassilta tulevaan kylpyhuoneeseen ja saunaan.
Vanha sauna purettiin.
Vanha sauna purettiin.
Vanha sauna purettiin.
Vanha sauna purettiin.
Vanha sauna purettiin.
Vanha sauna purettiin.

Esimerkiksi joskus 1990-luvulla talon sisälle rakenneltu sauna oli tehty melko hatarasti sähkötöineen päivineen. Nyt kaikki purettiin betoniin saakka, joten viritelmät poistettiin. Alakerran sähköistä löytyi myös runsaasti vanhoja johtoja, jotka eivät enää johtaneet minnekään. Ne oli siis poistettu käytöstä, mutta jätetty paikoilleen. Taloon tuli myös kaksi erillistä puhelinlinjaa, joista toinen oli aikoinaan katkaistu, mutta jätetty paikoilleen. Voi olla vielä aikamoinen souvi saada selvitettyä mistä toimiva puhelinlanka taloon tulee.

Ensi viikolla on määrä aloittaa purkuvaiheen jälkeen jo rakennusvaihe, eli paikalle saapuvat sekä sähkömies että putkimies. Siksi nyt oli aika ryhtyä jo piirtelemään seinille uusien rasioiden paikkoja niin sähkölle kuin nettiyhteyksillekin. Internet tulee tosin olemaan täysin langaton, mutta ethernet vedetään varmuuden vuoksi television taakse. Myös valaistuksen ohjaus tulee olemaan kokonaan langaton, mutta siitä lisää seuraavissa päivityksissä.

Eteisen sähkömerkintöjä.
Eteisen sähkömerkintöjä.
Vanhan vessan laatat saavat kyytiä.
Vanhan vessan laatat saavat kyytiä.

Saunan suunnittelu verkossa – valjasta suunnitteluohjelma avuksi



Remontti on siinä tilanteessa, että on aika aloittaa saunan ja kylpyhuoneen suunnitteleminen. Suunnitelman voi toki tehdä käsin ruutupaperille, mutta itse ajattelin testailla verkosta löytyviä suunnitteluohjelmia. Pikaisella KVG-sessiolla löysin Harvia Sauna Designer -sivuston ja Sun Saunan suunnitteluohjelman. Ensin kokeilin tietenkin Harviaa, koska kyseessä on tuttu ja turvallinen saunamerkki.

Harvia Sauna Designer
Harvia Sauna Designer

Harvian sovellus osoittautui kuitenkin hyvin nopeasti todella amatöörimäiseksi tekeleeksi, sillä sovellus on erittäin buginen sekä lauteiden sijoittelun että suunnitelman muuttelun osalta. Myös graafinen ilme ja käytettävyys olivat kuin Neuvostoliitossa tehtyjä. Lopulta noin puolen tunnin yrittämisen jälkeen minun oli pakko suunnata toisaalle, koska en halunnut menettää hermojani.

Jossain keskustelupalstalla kehuttiin kovasti minulle täysin tuntemattoman Sun Saunan suunnitteluohjelmaa, joten päätin mennä seuraavaksi testailemaan sitä. Yllätys olikin melkoinen, kun sain toteutettua päässäni olevan saunaidean sekuntiakaan liioittelematta alle minuutissa! Itse asiassa en edes ehtinyt juuri klikkailla valintoja ja siirrellä lauteiden ja kiukaiden paikkoja, sillä järjestelmä teki antamieni mittojen ja laudevalintojen perusteella automaattisesti lähes täsmälleen sellaisen saunan kuin olin ajatellut.

Sun Sauna
Sun Sauna

Itse asiassa suunnitteluohjelma teki hieman paremman kuin itse olin ajatellut, sillä olin päässäni suunnitellut ala- ja ylälaudetta suorakaiteiksi. Nyt selvisi, että on hienompikin vaihtoehto. Kaiken lisäksi Sun Saunan systeemissä kiuasta voi heitellä sinne tänne ja tarkastella kunkin paikan kohdalla millaisia ehdotuksia sovellus kulloinkin tarjoaa. En tiedä kuka sovelluksen on kehittänyt, mutta ainakin siinä on tehty loistavaa jälkeä. Oman testailun tuloksesta lähti saman tien muutamalla klikkauksella tarjouspyyntö, jossa olivat mukana myös saunan ja kylpyhuoneen väliseinän lasit ja saunan valaistus. Tässä esimerkki siitä miten tietotekniikka tulee valjastaa kuluttajien avuksi. Nyt odotellaan tarjousta.

SunSauna
Sun Sauna
SunSauna
Sun Sauna