Avainsana-arkisto: kantavuus

Seinä kaadettu! Ja uutta ikkunaa kehiin



Viimeinkin remotti on edennyt siihen vaiheeseen, että toisen kerroksen yksi makuuhuoneista sanoi viimein ”Heippa!” ja sen seinä poistettiin lopullisesti. Remontin valmistuttua yläkerran aulasta tulee suora näkyvyys alakerran uuteen kaksikerroksiseen olohuoneeseen, ja samasta aukosta tulee myös kierreportaita käynti alakertaan. Vielä tässä vaiheessa kerrosten välisen katon paikalla on tosin lautakerros, että remonttia tehdessä kenellekään ei kävisi köpelösti.

Yläkerran seinä viimein kaadettu. Tästä tulee jatkossa aukko alakertaan saakka ja kulku kierreportaisiin.
Yläkerran seinä viimein kaadettu. Tästä tulee jatkossa aukko alakertaan saakka ja kulku kierreportaisiin.
Ulkoseinään kantavuutta kahdella 22 mm paksulla filmivanerilla.
Ulkoseinään kantavuutta kahdella 22 mm paksulla filmivanerilla.
Ulkoseinään kantavuutta kahdella 22 mm paksulla filmivanerilla.
Ulkoseinään kantavuutta kahdella 22 mm paksulla filmivanerilla.

Olohuoneen tulevan ikkunan päällä olevasta seinästä tehtiin nyt rakennesuunnittelijan piirustusten mukaan kantava, kun siinä jo valmiiksi ollut liimapuupalkki sai ensin kylkeensä 22-millisen filmivanerin ja sitten vielä koko seinä sai kylkeensä koko seinän kokoisen samanlaisen filmivanerin. Nyt rakenteen pitäisi olla niin jykevä, ettei ihan pienet puhurit taloa heiluttele.

Ulkona olohuoneen vanhojen ikkunoiden alta on jo aiemmin purettu puumateriaalia, joka oli saanut hieman siipeensä kosteudesta ikkunoiden välistä valuneen kosteuden takia.  Talvipakkasilla seinän virkaa tekee vain muutama lasivillan palanen ja pressu, joten kylmä pääsee sisään aika raikkaasti. Onneksi ei enää pitkään, kun olohuoneen uusi suuri ikkuna on tulossa lähiaikoina. Kuvasssa nähdään miten ikkunan yläosa on jo sahattu irti tulevaa ikkunaa silmälläpitäen, sillä sahauksen jälki näkyy ikkunan oikeasta ylänurkasta lähtevänä vaaleampana urana seinässä.

Pakkasen ja sisätilan välissä on tilapäisesti vain pressu ja hieman lasivillaa sen alla.
Pakkasen ja sisätilan välissä on tilapäisesti vain pressu ja hieman lasivillaa sen alla. Ikkunan oikeasta ylänurkasta lähtee valmiiksi uutta ikkunaa varten irti sahattu palanen, joka on enää kiinni vain parilla naulalla.
Bon Jovi olisi kateellinen.
Bon Jovi olisi kateellinen.
Pihla toimitti uusia ikkunoita.
Pihla toimitti uusia ikkunoita.

Remontin tiimellyksessä farkuista on tullut trendituote, jota itse Bon Jovikin katsoisi kateellisena. Päivän mittaan Pihla-ikkunalähetys tuli työmaalle Kiitolinjalla, jotta lähiaikoina saadaan vaihdettua ikkunoita uusiin ja parempiin. Yksi ikkuna-aukko esiteltiinkin jo aiemmin tässä blogissa. Alla nähdään vielä kuvia alakerran olohuonesta sellaisena kuin se on ollut vuodesta 1968 saakka. Siihen aikaan nähden talossa on isot olohuoneen ikkunat, mutta silti olohuone jää jotenkin synkän pimeäksi. Nyt tilanne on onneksi muuttumassa radikaalisti. Rakennustelineet ovat pystyssä, koska katosta pudotellaan niiden avulla alas melko massiivisia puupalkkeja, jotka maahan pudotessaan voisivat tehdä pahaa jälkeä lattiavalulle ja sen sisällä olevalle lattialämmitykselle.

Olohuoneen työmaata. Kerrosten välinen katto on vielä paikallaan.
Olohuoneen työmaata. Kerrosten välinen katto on vielä paikallaan.
Olohuoneen työmaata. Kerrosten välinen katto on vielä paikallaan.
Olohuoneen työmaata. Kerrosten välinen katto on vielä paikallaan.
Olohuoneen työmaata. Kerrosten välinen katto on vielä paikallaan.
Olohuoneen työmaata. Kerrosten välinen katto on vielä paikallaan.

Seuraavana päivänä oli aika tehdä talosta edes hieman säänpitävämpi, sillä pakkaset jatkuvat vielä parin kuukauden ajan. Keittiön vanha ”väärän” muotoinen ikkuna täytyi jo aiemmin poistaa ja sen muotoa hieman muuttaa, että uudet keittiökaapistot mahtuisivat jatkossa sen molemmin puolin. Nyt aukkoon asennettiin Pihlan ikkuna, ja asennusoperaatio onnistui melko tyylikkäästi ja yksinkertaisesti. Mittatilaus onnistui hyvin.

Keittiön ikkuna paikoilleen.
Keittiön ikkuna paikoilleen.
Keittiön ikkuna paikoilleen.
Keittiön ikkuna paikoilleen.
Keittiön ikkuna paikoilleen.
Keittiön ikkuna paikoilleen.
Keittiön ikkuna paikoillaan.
Keittiön ikkuna paikoillaan.
Keittiön ikkuna paikoillaan.
Keittiön ikkuna paikoillaan.

Uutta kantavaa seinää pitämään talo pystyssä



Edellisessä päivityksessä nähtiin miten talon kattorakenteita vahvistettiin lisäämällä kattoon massiivisia kahdeksanmetrisiä kertopuita. Nyt oli sitten vuorossa niiden seinien vahvistaminen, joiden päällä kertopuut jatkossa lepäävät. Yläkerrasta olohuoneen päältä katoaa remontissa yksi huone, ja sen talon harjan kohdalla olevasta seinästä tehdään nyt kantava. Ja sama tehdään myös olohuoneen ikkunan puoleiselle seinälle.

Uutta kantavaa seinää nousee.
Uutta kantavaa seinää nousee.
Uutta kantavaa seinää nousee. Kuvassa näkyy myös seinää kantava vihreä teräspalkki.
Uutta kantavaa seinää nousee. Kuvassa näkyy myös seinää kantava vihreä teräspalkki.

Seinän alla kerrosten välissä kulkee koko talon läpi raju teräspalkki, joka jää sopivasti kantamaan uutta kantavaa seinää (näkyy vihreänä yllä olevassa kuvassa). Teräspalkki helpotti kovasti rakennesuunnittelijan työtä uusia piirrustuksia laadittaessa. Vanhaa seinää paksunnettiin nyt noin 15 sentillä, ja seinän uudet kakkosnelos-pystyt osuivat uusien kertopuiden alle. Sen jälkeen aukot täytettiin lasivillalla ihan äänieristyksen parantamiseksi. Työskentelyturvallisuus varmistettiin hoitamalla jo pääosin puretun vanhan katon palkkien päälle filmivaneria, joka myöhemmin lisätään nyt valmistuvaan seinään tekemään siitä jämäkkä joka suuntaan. Siihen saakka filmivaneri saa kuitenkin toimia rakennustelineiden alustana.

Uusi kantava seinä villattuna.
Uusi kantava seinä villattuna.
Uusi kantava seinä villattuna.
Uusi kantava seinä villattuna.

Puretun huoneen jäljiltä kattorakenteet ovat vielä pääosin pystyssä siihen saakka kunnes uusi rakenne saadaan täysin valmiiksi. Ennen purkamista ryhdytään kuitenkin jo tekemään SPU-eristystä kuntoon, sillä ulkona on yli 15 astetta pakkasta ja betonin kuivumisen takia sisällä täytyy saada pidettyä lämpöä yllä. Juuri nyt ulkoilman ja sisäilman välissä on vain tavallinen lautaseinä, mutta tilanne muuttuu lähipäivinä. Sivuseinässä on onneksi noin 25 senttiä lasivillaa.

Puretun osan olohuoneen ikkunan puoleinen seinä on pelkkää lautaa.
Puretun osan olohuoneen ikkunan puoleinen seinä on pelkkää lautaa.
Puretun osan vanha sivuseinä jouduttiin villaamaan osin uudelleen.
Puretun osan vanha sivuseinä jouduttiin villaamaan osin uudelleen.