Avainsana-arkisto: olohuone

Olohuone hahmottuu – kerrosten väli auki ja pinnat tasaiseksi



Nyt on jälleen yksi virstanpylväs saavutettu, kun yksikerroksisesta olohuoneesta ja sen päällä sijainneesta toisen kerroksen makuuhuoneesta on viimein tullut kaksikerroksinen 5,5 metriä korkea avoin yhtenäinen tila. Kerrosten välissä olevat niskapuut saatiin nyt viimein poistettua, kun ammattilaiset saivat sitä ennen tehtyä rakenteelliset uudistukset ja sisällä olohuoneen katto ja seinät saatiin niin ikään valmiiksi. Rakenteiden uudistamisesta voit lukea lisää tästä.

Olohuone viimeinkin kaksikerroksiseksi.
Olohuone viimeinkin kaksikerroksiseksi.
Olohuone viimeinkin kaksikerroksiseksi.
Olohuone viimeinkin kaksikerroksiseksi.

Muutos aikaisemmasta on melkoinen, ja uudisrakentamiseen verrattuna lisähaastetta tuovat sisäpuolella kaksi täysin eri rakennustapaa ja rakennusmateriaalia. Alakerta on nimittäin rakennettu tiilestä vuonna 1968 ja yläkerta puusta vuonna 2009. Näiden kahden yhteensovittaminen yhtenäiseksi saumattomaksi kokonaisuudeksi ei ole ihan helpommasta päästä, mutta hyvällä suunnittelulla siinä olisi kuitenkin tarkoitus onnistua.

Tulevina vuosina kahden eri materiaalin erilainen eläminen voi tosin tehdä näkyvää jälkeä olohuoneen seinäpintaan. Siihen olemme kuitenkin jo varautuneet, sillä maalipinnan mahdollinen halkeama tullaan peittämään tyylikkään modernilla peitelistalla, jossa on ylöspäin suunnattu epäsuora LED-valo. Tulos on joka tapauksessa sellainen, että talon edelliset asukkaat eivät tunnista olohuonetta enää samaksi – ainakaan sisältä käsin.

Kahden aikakauden väliin levypintaa.
Kahden aikakauden väliin levypintaa.
Olohuoneen alakerran tiiliseinä tasaiseksi.
Olohuoneen alakerran tiiliseinä tasaiseksi.

Kahden kerroksen väli peitetään nyt seinissä levyillä, minkä jälkeen seuraa melkoisen työläs tasoitusurakka. Seinät eivät ole tietenkään aivan samoilla kohdilla, joten tyylikkään lopputuloksen saavuttamiseksi tasoitetta ja levyä kuluu melko reippaasti. Tarkoituksena olisi saada toteutettua alhaalta ylös asti 5,5 metriä jatkuva suora pinta uudisrakennusten tapaan. Saa nähdä miten käy. Olohuoneen kanssa samaan aikaan tasoitetaan myös eteisen seiniä, joissa tehtiin aiemmin hieman muutoksia. Osa seinistä pienennettiin ja osaa suurennettiin, että tulos olisi haluttu. Tasoitteita kuluu siis rekkakaupalla, ja välillä niiden levittäminen johtaa myös pieniin haavereihin.

Eteisessä tuunataan seinien ja oviaukkojen kokoa.
Eteisessä tuunataan seinien ja oviaukkojen kokoa.
Tasotteen levittäminen voi olla yllättävän vaarallista.
Tasotteen levittäminen voi olla yllättävän vaarallista.

Kattopaneelit ja valaisimet olohuoneeseen – ja seinien tasoitusta



Viimeiset viisi kuukautta ollaan purettu taloa (heitetty kranaatti sisään) ja sen jälkeen purettu olohuoneen katto jo lähes kokonaan pois sekä rakennettu kaksi uutta kantavaa seinää ja asennettu niiden päälle muhkea määrä liimapuupalkkia rakennesuunnitelman mukaisesti. SPU-eritykset ja koolaukset ovat myös takana, joten nyt on viimein aika aloittaa pinnan tekeminen olohuoneessa. Ensimmäiseksi vuorossa ovat kattopaneelit.

Olohuoneen Alaska-kattopaneeleja.
Olohuoneen Alaska-kattopaneeleja.
Olohuoneen Alaska-kattopaneeleja.
Olohuoneen Alaska-kattopaneeleja.
Olohuoneen Alaska-kattopaneeleja.
Olohuoneen Alaska-kattopaneeleja.
Olohuoneen Alaska-kattopaneeleja.
Olohuoneen Alaska-kattopaneeleja.

Hankimme kattopaneeleiksi Alaska-paneeleita, jotka eristävät hieman lämpöä, mutta ennenkaikkea ääntä. Kiiltävä kivilattia ja suuret ikkunapinnat toimivat kuin äänentoisimina, joten katolta edellytetään mahdollisimman hyvää äänenvaimennusta. Yksi vaihtoehto olisi ollut tehdä katto kokonaan akustolevyistä, mutta se ei ollut tällä kertaa ihan tarkoituksenmukaista. Kevyiden paneelien kiinnitys 30 sentin välein oleviin koolauksiin oli todella helppoa. Ensin alle rakennusliimaa ja sen jälkeen paneeli kiinni sähkökäyttöisellä niittipyssyllä.

Valaisimet olohuoneen kattoon.
Valaisimet olohuoneen kattoon.
Olohuoneen yläosan seinää. Tässä näkyvä lattia puretaan myöhemmin pois.
Olohuoneen yläosan seinää. Tässä näkyvä lattia puretaan myöhemmin pois.

Olohuoneen kattovalaistus lähti hieman lapasesta, sillä kattoon tulee nyt yhteensä 600 wattia halogeenia. 5,5 metrin korkeudelta se riittää varmasti valaisemaan mitkä tahansa iltamat olohuoneessa. Jatkossa lamput tullaan tosin vaihtamaan LED-valaisimiin, mutta halogeeneilla mennään jonkin aikaa. Kattoon tuli nyt 12 kappaletta 50 watin lamppuja, joiden alle tehtiin jo aiemmin ohjeistuksen mukaiset kolot ja eristykset. Valaisinten kiinnitys ja niille reikien tekeminen mattopuukolla kattopaneeliin oli melko yksinkertaista, joskin hikistä hommaa. Mittanauhan kanssa sai olla tarkkana, että valaisimet tulivat sentin-parin sisään suunnitellusta, ja siinä onnistuimme hyvin.

Valaisimille tarvitaan vain sähköjohto, johon tulee matkan varrelle erilliseen rasiaan langattoman ohjauksen vastaanotin. Taloon ei tule lainkaan perinteisiä sähköjohdollisia katkaisimia, sillä kaiken valaistuksen täytyy toimia myös älypuhelimella ja iPadilla. Toki myös katkaisimet tulevat perinteiseen tapaan ovien viereen, mutta langattomina.

Paneelien kanssa samaan aikaan aloitimme VALTAVAN urakan alakerran seinien tasoittamisessa, sillä sitä duunia riittää pitkäksi aikaa. Uudet harkkoseinät saa tehtyä hetkessä valmiiksi, mutta vanhojen epätasaisten aukkojen täyttäminen ja käytävällä nyt olevan ex-vessan seinän perunapeltoseinä tulevat olemaan haasteellisia hommia. Jostain täytyy kuitenkin aloittaa. Seinien suurempi tasoittaminen tehdään Weber MT märkätilan tasoitteella, joka on täydellistä tähän tarkoitukseen. Kun seinät ovat tarpeeksi tasaiset, niin loppusilaus tehdään Weber LR+ -hienotasoitteella. Ne tulevat siis lähikuukausina enemmän kuin tutuiksi.

Seiniä tasoitetaan Weberin MT ja Weberin LR+ -tasoitteilla.
Seiniä tasoitetaan Weberin MT ja Weberin LR+ -tasoitteilla.
Seiniä tasoitetaan Weberin MT ja Weberin LR+ -tasoitteilla.
Seiniä tasoitetaan Weberin MT ja Weberin LR+ -tasoitteilla.
Olohuonen näkyviin jäävä toisen kerroksen iso yläseinä.
Olohuonen näkyviin jäävä toisen kerroksen iso yläseinä maalausvalmiina.

Seinä kaadettu! Ja uutta ikkunaa kehiin



Viimeinkin remotti on edennyt siihen vaiheeseen, että toisen kerroksen yksi makuuhuoneista sanoi viimein ”Heippa!” ja sen seinä poistettiin lopullisesti. Remontin valmistuttua yläkerran aulasta tulee suora näkyvyys alakerran uuteen kaksikerroksiseen olohuoneeseen, ja samasta aukosta tulee myös kierreportaita käynti alakertaan. Vielä tässä vaiheessa kerrosten välisen katon paikalla on tosin lautakerros, että remonttia tehdessä kenellekään ei kävisi köpelösti.

Yläkerran seinä viimein kaadettu. Tästä tulee jatkossa aukko alakertaan saakka ja kulku kierreportaisiin.
Yläkerran seinä viimein kaadettu. Tästä tulee jatkossa aukko alakertaan saakka ja kulku kierreportaisiin.
Ulkoseinään kantavuutta kahdella 22 mm paksulla filmivanerilla.
Ulkoseinään kantavuutta kahdella 22 mm paksulla filmivanerilla.
Ulkoseinään kantavuutta kahdella 22 mm paksulla filmivanerilla.
Ulkoseinään kantavuutta kahdella 22 mm paksulla filmivanerilla.

Olohuoneen tulevan ikkunan päällä olevasta seinästä tehtiin nyt rakennesuunnittelijan piirustusten mukaan kantava, kun siinä jo valmiiksi ollut liimapuupalkki sai ensin kylkeensä 22-millisen filmivanerin ja sitten vielä koko seinä sai kylkeensä koko seinän kokoisen samanlaisen filmivanerin. Nyt rakenteen pitäisi olla niin jykevä, ettei ihan pienet puhurit taloa heiluttele.

Ulkona olohuoneen vanhojen ikkunoiden alta on jo aiemmin purettu puumateriaalia, joka oli saanut hieman siipeensä kosteudesta ikkunoiden välistä valuneen kosteuden takia.  Talvipakkasilla seinän virkaa tekee vain muutama lasivillan palanen ja pressu, joten kylmä pääsee sisään aika raikkaasti. Onneksi ei enää pitkään, kun olohuoneen uusi suuri ikkuna on tulossa lähiaikoina. Kuvasssa nähdään miten ikkunan yläosa on jo sahattu irti tulevaa ikkunaa silmälläpitäen, sillä sahauksen jälki näkyy ikkunan oikeasta ylänurkasta lähtevänä vaaleampana urana seinässä.

Pakkasen ja sisätilan välissä on tilapäisesti vain pressu ja hieman lasivillaa sen alla.
Pakkasen ja sisätilan välissä on tilapäisesti vain pressu ja hieman lasivillaa sen alla. Ikkunan oikeasta ylänurkasta lähtee valmiiksi uutta ikkunaa varten irti sahattu palanen, joka on enää kiinni vain parilla naulalla.
Bon Jovi olisi kateellinen.
Bon Jovi olisi kateellinen.
Pihla toimitti uusia ikkunoita.
Pihla toimitti uusia ikkunoita.

Remontin tiimellyksessä farkuista on tullut trendituote, jota itse Bon Jovikin katsoisi kateellisena. Päivän mittaan Pihla-ikkunalähetys tuli työmaalle Kiitolinjalla, jotta lähiaikoina saadaan vaihdettua ikkunoita uusiin ja parempiin. Yksi ikkuna-aukko esiteltiinkin jo aiemmin tässä blogissa. Alla nähdään vielä kuvia alakerran olohuonesta sellaisena kuin se on ollut vuodesta 1968 saakka. Siihen aikaan nähden talossa on isot olohuoneen ikkunat, mutta silti olohuone jää jotenkin synkän pimeäksi. Nyt tilanne on onneksi muuttumassa radikaalisti. Rakennustelineet ovat pystyssä, koska katosta pudotellaan niiden avulla alas melko massiivisia puupalkkeja, jotka maahan pudotessaan voisivat tehdä pahaa jälkeä lattiavalulle ja sen sisällä olevalle lattialämmitykselle.

Olohuoneen työmaata. Kerrosten välinen katto on vielä paikallaan.
Olohuoneen työmaata. Kerrosten välinen katto on vielä paikallaan.
Olohuoneen työmaata. Kerrosten välinen katto on vielä paikallaan.
Olohuoneen työmaata. Kerrosten välinen katto on vielä paikallaan.
Olohuoneen työmaata. Kerrosten välinen katto on vielä paikallaan.
Olohuoneen työmaata. Kerrosten välinen katto on vielä paikallaan.

Seuraavana päivänä oli aika tehdä talosta edes hieman säänpitävämpi, sillä pakkaset jatkuvat vielä parin kuukauden ajan. Keittiön vanha ”väärän” muotoinen ikkuna täytyi jo aiemmin poistaa ja sen muotoa hieman muuttaa, että uudet keittiökaapistot mahtuisivat jatkossa sen molemmin puolin. Nyt aukkoon asennettiin Pihlan ikkuna, ja asennusoperaatio onnistui melko tyylikkäästi ja yksinkertaisesti. Mittatilaus onnistui hyvin.

Keittiön ikkuna paikoilleen.
Keittiön ikkuna paikoilleen.
Keittiön ikkuna paikoilleen.
Keittiön ikkuna paikoilleen.
Keittiön ikkuna paikoilleen.
Keittiön ikkuna paikoilleen.
Keittiön ikkuna paikoillaan.
Keittiön ikkuna paikoillaan.
Keittiön ikkuna paikoillaan.
Keittiön ikkuna paikoillaan.

SPU-eristettä seinään ja kattoon sekä seinän kaatamisen valmistelua



Olohuoneen muuttaminen kaksikerroksiseksi ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin alunperin olisi voinut odottaa. Talon tarvitsemat muutostyöt olivat meille selviä jo ensimmäisellä näytöllä, ja sitä ensimmäistä näkemystä toteutamme edelleen. Työmäärä on tosin ollut odottamattoman suuri, mutta mitä sitä ei tekisi talon modernisoinnin eteen… Talossa on kattotuolien sijaan kattokehät, joiden alaosa kulkee kerrosten välissä sijaitsevassa vanhassa tasakattotalon katossa. Niinpä kattoa kantavat kattokehät täytyy saada korvattua jollain muulla rakenneratkaisulla ennen kuin ne voidaan leikellä päreiksi ja heittää rantasaunan kiukaaseen.

SPU-eristelevyä kattoon reippaasti.
SPU-eristelevyä kattoon reippaasti. Oikealla näkyy katossa olevaa ekovillaa, joka jää paikalleen normaalisti.
SPU-eristelevyä kattoon reippaasti.
SPU-eristelevyä kattoon reippaasti.
SPU-eristelevyä kattoon reippaasti.
SPU-eristelevyä kattoon reippaasti. Oikealla nähtävä ulkoseinä jää lasivillalle, jota on seinässä noin 25 senttiä.

Nyt tuo prosessi on täydessä käynnissä, kun äskettäin vahvistimme katon jopa hieman ylimitoitetun massiivisesti ja vahvistimme harjan kohdalla kulkevan seinän kantavaksi. Olohuoneen päällä sijainnut huone alkaa olla historiaa, vaikka seinänpätkä ja ovi ovatkin vielä hetken jäljellä, ettei pöly kulkeudu talon yläkertaan. Tänään oli ohjelmassa eristää uutta seinää ja kattoa, sillä puretun huoneen eristykset olivat tietenkin vain tuon huoneen ympärillä – eivätkä siis talon ulkoseinissä saakka. Nyt asia pitää muuttaa. Ulkona paukkuu pakkanen, joten talosta tarvitaan nyt mahdollisimman nopeasti lämmönpitävä. Siinä auttoi muhkea kerros SPU-eristettä.

Tässä alakerran katon uuteen päättymiskohtaan lisätty alapuu.
Tässä alakerran katon uuteen päättymiskohtaan lisätty alapuu. Tuosta lähtee jatkossa seinä suoraan harjalle ja se muodostaa samalla osan olohuoneen toisen kerroksen seinää.
Olohuoneen ikkunat näkyvät alla.
Olohuoneen ikkunat näkyvät alla. Oikealla vuonna 2009 lisätty kertopuu, joka kannattaa ikkunan yläpuolella olevaa seinää ja jää paikalleen. Sen alta lähtee suoraan uusi 4600x2750mm ikkuna.
Taustalla nähdään seinänpätkä, jossa on toistaiseksi pelkkä muovi. Siihen rakennetaan kokonainen uusi seinä, josta tulee osa olohuoneen seinää.
Taustalla nähdään seinänpätkä, jossa on toistaiseksi pelkkä muovi. Siihen rakennetaan kokonainen uusi seinä, josta tulee osa olohuoneen seinää.

Ensin kattokehien ja uusien tukipuiden väliin tuli 12-senttinen SPU-eristekerros. Lähipäivinä sen ja puiden päälle tulee vielä kaiken peittävä kolmesenttinen lisäkerros. Kaikki tiivistetään lopuksi uretaanilla. Levyä meni melkoinen määrä, mutta onneksi sitä on helppo leikata pistosahalla ja vaikkapa mattopuukolla. Paloista saatiin siis juuri sopivan kokoisia. Yksi seinä on edelleen pelkän muovin varassa, sillä siihen rakennetaan lähiaikoina kokonaan uusi eristetty seinä, josta tulee jatkossa osa olohuoneen kaksikerroksista seinää. Uuteen seinään tulee todennäköisesti hieman villaa ja 12 senttiä SPU-eristettä.

Talon yläkerta on rakennettu vuonna 2009 vanhan vuonna 1968 rakennetun tasakattotalon päälle. Yläkerta on niin hyvässä kuosissa, että siellä ei tehdä lainkaan remonttia. Paitsi poistetaan yksi huone olohuoneen päältä.  Tässä nähdään yläkerran aulatila sellaisena kuin se on ollut tähän saakka. Nyt seinänpätkä alkaa vetää viimeisiään, ja alla olevassa kuvassa oven oikealta puolelta näkyy jo sahauksen kohdalta seinän läpi pilkottava valo. Pian tuo nurkka avautuu suoraan alakertaan saakka.

Poistuvan huoneen ovi vielä paikallaan. Tältä yläkerran aulassa on näyttänyt vuodesta 2009 saakka, mutta nyt tilanne muuttuu.
Poistuvan huoneen ovi vielä paikallaan. Tältä yläkerran aulassa on näyttänyt vuodesta 2009 saakka, mutta nyt tilanne muuttuu.
Poistuvan huoneen ovi vielä paikallaan. Seinä tosin leikattu jo auki, sillä valo kajastaa oven oikealta puolelta läpi.
Poistuvan huoneen ovi vielä paikallaan. Seinä tosin leikattu jo auki, sillä valo kajastaa oven oikealta puolelta läpi.

Viemäri ja vesijohto – kaivuuhommia ja seiniin piirtelyä



Kaivinkone on viimein saanut kaivettua auki pihamaat siinä määrin, että uusi viemäriputki päästään viimein vetämään pihamaan halki samoin kuin kahden metrin syvyyteen tuleva uusi vesijohto. Kunnan miehet ovat tulossa lähipäivinä tekemään uudet liittymät verkostoon. Leudon sään ja runsaan vedentulon johdosta ryteikössä sijaitseva liittymän kohta on saanut aikamoisen vesimassan päälleen, mutta siitä selvitään asiallisella uppopumpulla, kun sen aika tulee.

Viemärin ja vesijohdon liittymän kaivanto täyttyi nopeasti vedestä.
Viemärin ja vesijohdon liittymän kaivanto täyttyi nopeasti vedestä.
Viemäri ja vesijohto tarvitsevat reilun kahden metrin kaivannon.
Viemäri ja vesijohto tarvitsevat reilun kahden metrin kaivannon.

Kaivinkone on tehnyt reilun kahden metrin railon koko pihan läpi taloon saakka, ja sen perusteella viereisen järven vesi ei ole ongelma – eikä siitä näemmä tule jatkossakaan ongelmaa. Railon pohja pysyy nimittäin kuivana, vaikka se sijaitsee järven pintaa alempana. Tämä vahvisti, että talo on asianmukaisesti kuivilla vesillä, eikä järvivesi tule lähelle ilman todellista vedenpaisumusta.

Railon lopulta valmistuessa sinne vedettiin tarpeelliset putkitukset ja kaivanto täytettiin maalla. Väliin noin metrin syvyyteen tuli vielä styroksipeite, ettei pakkanen pääse jäädyttämään uusia muoviputkia. Pihaan saatiin samalla uudet tarkastuskaivot. Aivan viime tingassa vedettiin myös pihan toiselle puolelle reipas uusi sähköjohto, johon saa jatkossa liitettyä vaikka mitä mielenkiintoista pihavaloksi tai vaikkapa auton lämmityspistokkeen – tai Teslan latauspistokkeen.

Viemäriputkea kaivantoon.
Viemäriputkea kaivantoon.
Viemäri ja vesijohto ovat maassa ja kaivanto täyttyy.
Viemäri ja vesijohto ovat maassa ja kaivanto täyttyy.

Sisällä talossa odotellaan jo timanttileikkaajaa saapuvaksi, joten nyt on hyvä aika merkitä seiniin mihin kohtiin uusia aukkoja tarvitaan. Erääseen pystyyn jäävään seinään tulee uusi 900 mm oviaukko, jonka paikka muuttui nyt aavistuksen arkkitehdin piirtämästä. Kyseessä on talon läpi kulkevan käytävän päähän tehtävä uusi ovi, josta mennään harrastehuoneeseen. Oven siirtämisellä käytävän toiseen reunaan saadaan saunasta ja kylpyhuoneesta noin 30 senttiä ajateltua suurempi kokonaisuus, eli molempiin osioihin tulee noin 15 senttiä lisää tilaa. Kuulostaa pieneltä, mutta noinkin pieni tila vaikuttaa valmiin tilan viihtyvyyteen. Kodinhoitohuoneesta porataan noin 20 mm reikä terassille, jonne saadaan vesisyöttö puutarhaletkulle. Samassa kuvassa näkyy myös uuden seinän paikka.

Käytävän päähän tulee oviaukko harrastehuoneeseen
Käytävän päähän tulee oviaukko harrastehuoneeseen
Vesipiste terassille tulee kodinhoitohuoneen kautta.
Vesipiste terassille tulee kodinhoitohuoneen kautta.

Olohuoneessa ei ole hetkeen tapahtunut juuri mitään, mutta katon avaamista on jo harjoiteltu nyppimällä muutamia lautoja irti. Samalla selvisi aiemmin kertomani mukaisesti olohuoneen uuden ikkunan korkeus. Nyt uuden alumiinirakenteisen ikkunan koko tulee olemaan 4600 x 2700 mm. Ikkuna tehdään Purson P50LE-profiileista.

Olohuoneessa valmistellaan katon purkamista.
Olohuoneessa valmistellaan katon purkamista.