Avainsana-arkisto: vesijohto

Viemäri ja vesijohto – kaivuuhommia ja seiniin piirtelyä



Kaivinkone on viimein saanut kaivettua auki pihamaat siinä määrin, että uusi viemäriputki päästään viimein vetämään pihamaan halki samoin kuin kahden metrin syvyyteen tuleva uusi vesijohto. Kunnan miehet ovat tulossa lähipäivinä tekemään uudet liittymät verkostoon. Leudon sään ja runsaan vedentulon johdosta ryteikössä sijaitseva liittymän kohta on saanut aikamoisen vesimassan päälleen, mutta siitä selvitään asiallisella uppopumpulla, kun sen aika tulee.

Viemärin ja vesijohdon liittymän kaivanto täyttyi nopeasti vedestä.
Viemärin ja vesijohdon liittymän kaivanto täyttyi nopeasti vedestä.
Viemäri ja vesijohto tarvitsevat reilun kahden metrin kaivannon.
Viemäri ja vesijohto tarvitsevat reilun kahden metrin kaivannon.

Kaivinkone on tehnyt reilun kahden metrin railon koko pihan läpi taloon saakka, ja sen perusteella viereisen järven vesi ei ole ongelma – eikä siitä näemmä tule jatkossakaan ongelmaa. Railon pohja pysyy nimittäin kuivana, vaikka se sijaitsee järven pintaa alempana. Tämä vahvisti, että talo on asianmukaisesti kuivilla vesillä, eikä järvivesi tule lähelle ilman todellista vedenpaisumusta.

Railon lopulta valmistuessa sinne vedettiin tarpeelliset putkitukset ja kaivanto täytettiin maalla. Väliin noin metrin syvyyteen tuli vielä styroksipeite, ettei pakkanen pääse jäädyttämään uusia muoviputkia. Pihaan saatiin samalla uudet tarkastuskaivot. Aivan viime tingassa vedettiin myös pihan toiselle puolelle reipas uusi sähköjohto, johon saa jatkossa liitettyä vaikka mitä mielenkiintoista pihavaloksi tai vaikkapa auton lämmityspistokkeen – tai Teslan latauspistokkeen.

Viemäriputkea kaivantoon.
Viemäriputkea kaivantoon.
Viemäri ja vesijohto ovat maassa ja kaivanto täyttyy.
Viemäri ja vesijohto ovat maassa ja kaivanto täyttyy.

Sisällä talossa odotellaan jo timanttileikkaajaa saapuvaksi, joten nyt on hyvä aika merkitä seiniin mihin kohtiin uusia aukkoja tarvitaan. Erääseen pystyyn jäävään seinään tulee uusi 900 mm oviaukko, jonka paikka muuttui nyt aavistuksen arkkitehdin piirtämästä. Kyseessä on talon läpi kulkevan käytävän päähän tehtävä uusi ovi, josta mennään harrastehuoneeseen. Oven siirtämisellä käytävän toiseen reunaan saadaan saunasta ja kylpyhuoneesta noin 30 senttiä ajateltua suurempi kokonaisuus, eli molempiin osioihin tulee noin 15 senttiä lisää tilaa. Kuulostaa pieneltä, mutta noinkin pieni tila vaikuttaa valmiin tilan viihtyvyyteen. Kodinhoitohuoneesta porataan noin 20 mm reikä terassille, jonne saadaan vesisyöttö puutarhaletkulle. Samassa kuvassa näkyy myös uuden seinän paikka.

Käytävän päähän tulee oviaukko harrastehuoneeseen
Käytävän päähän tulee oviaukko harrastehuoneeseen
Vesipiste terassille tulee kodinhoitohuoneen kautta.
Vesipiste terassille tulee kodinhoitohuoneen kautta.

Olohuoneessa ei ole hetkeen tapahtunut juuri mitään, mutta katon avaamista on jo harjoiteltu nyppimällä muutamia lautoja irti. Samalla selvisi aiemmin kertomani mukaisesti olohuoneen uuden ikkunan korkeus. Nyt uuden alumiinirakenteisen ikkunan koko tulee olemaan 4600 x 2700 mm. Ikkuna tehdään Purson P50LE-profiileista.

Olohuoneessa valmistellaan katon purkamista.
Olohuoneessa valmistellaan katon purkamista.

Maata siirtyi ja katosta löytyi kantava yllätys



Eilen alkaneet kaivuuhommat ovat jatkuneet tänään ja kaivinkone on tehnyt yllättävän hidasta, mutta onneksi varmaa, jälkeä. Vesijohdon ja viemärin liitoskohta on saatu kaivettua auki, ja pihasta on kuorittu pieni kerros pintamaata. Niiden lisäksi talon seinustalle on saatu jo hieman suurempi kuoppa, josta nähdään valesokkelia ja talon alla olevaa maata.

Kaivinkone sai kaavittua pintaa.
Kaivinkone sai kaavittua pintaa.
Salaojaputken pää löytyi maasta.
Salaojaputken pää löytyi maasta.

Talon etupihalla oli aiemmin noin neli-viisimetrinen puu, joka sai lähtöpassit samassa rytäkässä. Sen oksat olivat kasvaneet kiinni seinään ja kattoon, ja sellaisella voi olla pitkän päälle lahottava vaikutus. Puun poistaminen tuo samalla huomattavasti enemmän valoa ikkunan takana olevaan makuuhuoneeseen.

Pihalla sijainnut puu sai lähtöpassit.
Pihalla sijainnut puu sai lähtöpassit.

Talo sijaitsee melko lähellä rantaa, ja takapihalla olevan järven rannan lisäksi myös etupihan toisella puolella olevaan ryteikköön on kerääntynyt melkoinen lammikko. Talo sijaitsee onneksi pienen töyrään päällä, eli ei ihan veden pinnan tasolla. Kaivinkoneella tehdystä kuopasta saatiin nyt varmistettua, että vesi ei ole noussut ”tulvasta” huolimatta kovin lähelle taloa. Se on hyvä merkki, sillä rantatonteilla voi joskus olla ongelmana veden nouseminen alhaalta hyvinkin lähelle taloa. Nyt perustukset ovat kuivat, eikä ongelmia ole havaittavissa. Jos vettä ei ole nyt talon alla, niin ei sitä ole myöskään jatkossa. Parhaillaan on nimittäin meneillään varsinainen tulvahuippu ja tammikuusta huolimatta joet ja järvet tulvivat Etelä-Suomessa.

Talon sokkelia kaivettiin esiin putkien uutta ulostuloaukkoa varten.
Talon sokkelia kaivettiin esiin putkien uutta ulostuloaukkoa varten.

Tänään avattiin viimein kattoa myös kaadettavaksi suunniteltujen seinien kohdalta. Toiveet toteutuivat ja ja pelot hälvenivät, sillä tähän saakka emme voineet olla varmoja ovatko kaadettavat seinät kantavia vai eivät. Vanhat piirrustukset ovat kuin pikkulasten tuherruksia, joten niiden perusteella ei voitu tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Katon avaaminen toi lopulta hienon uutisen, sillä vuonna 2009 rakennetun toisen kerroksen kantavat kattokehät eivät olleet tuettuna vanhoihin seiniin. Mahtavaa! Seinien sijaan kattoon oli vedetty koko matkalle sekä liimapuupalkkeja että teräspalkkeja, joiden päällä toinen kerros kattokehineen makasi. Liimapuupalkki sen sijaan tukeutui seinään sellaisessa kohdassa, jolle ei tarvitse tehdä remontissa muutoksia. Nyt pääsemme kaatamaan seiniä huomattavasti aikaisempaa helpommin, kun ei tarvise ryhtyä korvaamaan seinien kantavuutta esimerkiksi uusilla teräspalkeilla. Edellisessä remontissa oli tehty ainakin jotain oikein. Kuvassa näkyvä harmaa höttö on eristeenä käytettävää ekovillaa.

Kattokehien kantava osa oli onneksi keskellä näkyvä liimapuupalkki.
Kattokehien kantava osa on keskellä näkyvä korkea liimapuupalkki.

Kaivuri pihaan ja seikkailu välikatossa



Vuosi on jo vaihtunut, mutta kelit ovat edelleen melko syksyiset, sillä lämpötila edelleen pysytellyt reilusti plussalla. Se onkin ollut hyvä, sillä talossa mennään parhaillaan sähkölämmityksellä ja nyt täytyy alkaa avata talon pihamaata putkiremonttia varten. Remontin yhteydessä vaihdetaan nimittäin myös taloon tuleva vesiputki ja talosta lähtevä viemäri, ja niitä varten pihaan täytyy kaivaa reilun kahden metrin syvyinen ja koko pihan pituinen railo.

Kaivinkone urakoi pihalla
Kaivinkone urakoi pihalla

Vuonna 1968 jätevesi ohjattiin ilmeisesti suoraan pihan alle, kun viemäriverkosto ei vielä ulottunut tänne saakka. Sittemmin talo liitettiin viemäriverkkoon, mutta tietenkin helpoimmalla mahdollisella tavalla, eli liittämällä olemassa oleva viemäri jäätävän pitkällä uudella jatkoputkella verkostoon. Viemäri kiertää muutoksen seurauksena koko talon ympäri rannan kautta, jolloin matkaa kertyy ehkä 20 metriä ylimääräistä. Siinähän ei ole mitään järjeä, mutta eipä paljon muissakaan vuosikymmenten takaisissa ratkaisuissa.

Kaivinkone urakoi pihalla
Kaivinkone urakoi pihalla

Nyt teemme täyden putkiremontin yhteydessä myös viemärit uusiksi ja neljä massiivista reikää talon sokkeliin ja perustuksiin. Ja nimenomaan oikeaan paikkaan lähelle kunnan vesi- ja viemäriliittymää. Timanttimiehet tulevat tekemään reiät heti kun kaivinkone on saanut avattua putkille urat ja poistamaan samalla maata talon seinustalta pariin metriin saakka. Samalla kunnan vesimiehet tilataan paikalle tekemään uudet 2000-luvun liittymät vesijohtoon ja viemäriin. Yhdestä reiästä saadaan vesi, toisesta menee viemäri ja kahdesta muusta keväämmällä sitten myös maalämmön putket. Kaivinkoneen urakkaan hidasti hieman se, että viereinen järvi tulvi ja vesi oli kantautunut kiertotietä kaivolle saakka ja täytti kaivannon heti. Tilattiin uppopomppu paikalle, ja homma alkoi luistaa. Talo itsessään sijaitsee pienellä mäenkumpareella, joten tulvavesi ei ole ulottunut talolle saakka.

Olohuoneen ikkunan muutos
Olohuoneen ikkunan muutos

Eräs suurimmista muutoskohteista on olohuone, jota korotetaan ja jonka ikkunan koko kasvatetaan hieman. Ikkunaan haettiin toimenpidelupa, ja se myös myönnettiin Lempäälän rakennusvalvonnasta reilussa kuukaudessa. Yllä nähdään ote toimenpideluvassa mukana olleista mallikuvista, jotka pitävät melko tarkkaan paikkansa tulevan lopputuloksen kanssa. Se varmistui, kun rikoin hieman yläkerran seinää ja pääsin tutustumaan tarkemmin nykyisen ikkunan yläpuolella oleviin seinärakenteisiin.

Välikatossa
Välikaton liimapuupalkki olohuoneesta katsottuna.
Välikatossa
Välikaton liimapuupalkki välikatosta katsottuna.

Seinässä on kantava liimapuupalkki hieman toivottua alempana, mikä rajoittaa olohuoneen uuden ikkunan korkeuden 270 senttiin. Toiveet olivat hieman korkeammalla, mutta tuo riittää ihan hyvin. Nyt kun mitat ovat selvät, niin pääsemme viimein tilaamaan ikkunan, jonka toimitusaika on noin 4 – 5 viikkoa. Samalla välikatossa kömpiessä tuli tarkastettua, ettei siellä ole mitään ihmeellistä eikä esimerkiksi katosta ole satanut sisään vettä. Ekovilla näytti olevan kunnossa, kuten pitääkin.

Välikatossa
Välikatossa
Välikatossa
Välikatossa