Tapetin poistaminen vanhoista seinistä on tunnetusti täyttä tuskaa. Varsinkin kun seinissä on useita tapetti-, maali- ja vinyylitapettikerroksia. Tässä tapauksessa oli tietenkin myös sementtitasotetta tapettikerrosten välissä. Vuoden 1968 jälkeen Suomessa on näemmä ollut monenlaisia sisustustrendejä, jotka kaikki oli ilmeisesti koottu näihin seiniin kuin tapettimuseon kokoelmaksi.

Loppuaisviikonloppuna ehdimme ensimmäisen kerran koko remonttiurakan aikana tekemään itse jotain näkyvämpää. Piiiitkän viikonlopun aikana tehtiin monenlaista, mutta eräs työläimmistä vaiheista oli tapetin poisto. Helpointa olisi maalata päälle, mutta kun kaikki tehdään alusta saakka uusiksi, ei se ole vaihtoehto. Tapetista riisuttavaa seinäpinta-alaa on yhteensä kymmeniä metrejä, joten siinä vierähtää valtavasti aikaa. Ja työ on sellaista bulkkihommaa, josta ei viitsi millään maksaa rakennusalan ammattilaisille heidän kovia tuntipalkkojaan. Siispä hihat heilumaan ja itse töihin.

Hankin joskus 90-luvun lopussa erääseen remonttiin rautakaupasta tapetinpoistajan, joka on osoittautunut jo useita kertoja kullanarvoiseksi välineeksi. Niin nytkin. Masiina on kuin suurikokoinen vedenkeitin, josta vesi tosin tulee putkea pitkin suuttimeen ja siitä tulikuumana höyrynä suoraan tapetin pintaan. Höyry vaikuttaa paljon syvemmälle kuin pelkkä vesi, joten tapetti lähtee parhaassa tapauksessa kertanykäisyllä ja kokonaisena. Tällaista tilannetta ei tosin taida olla edes olemassa.

Vuoden 1968 jälkeen oli mennyt monia tapettitrendejä. Välillä seinät oli maalattu mitä erikoisemmilla maaleilla ja sitten taas tapetoitu uudelleen. Olohuoneen seinästä tapettien välistä löytynyt tasoitemassa oli jotain todella odottamatonta, mutta rapisi lopulta maahan. Huikea urakka kesti päiväkausia, mutta lopulta saimme sen tehtyä.

Ai miten? Tapetin höyryttäjällä kuumentamisen lisäksi kastelimme tapetteja ensin noin kolmen tunnin ajan (noin 12 kertaa per kohta) kuumaan veteen kastetulla pehmeällä maalitelalla. Vettä kostutukseen kului arviolta kaksi litraa per metri, eli sitä käytettiin melko runsaasti. Silti lattialle ei vettä juuri valunut.

Veden lisäksi levitimme teloilla tapettien päälle tapettiliisteriä, joka osaltaan ilmeisesti auttoi irrotusta hieman. Lopulta läpimäräksi muuttuneet tapetit lähtivät eri kokoisina paloina irti. Seinään jäi kuitenkin vielä alimmainen liimapaperinen kerros, jonka irrottaminen onnistui vain nykimällä sentti sentiltä. Höyrytin oli siinäkin suuri apu ja nopeutti urakkaa moninkertaiseksi. Tässä lienee turha mainita, että pari kertaa luulimme olevamme jo selvillä vesillä, kunnes ”seinän” alta paljastui vielä pari uutta kerrosta historian havinaa.

Nyt pääosa seinistä on saatu puhtaaksi ja odottamaan seinätasotetta. Viimeisenä eräästä seinästä löytyi kuitenkin vielä Miranol-maalipinta. Sen irrottaminen ei enää onnistu, joten luvassa on karhennus ja uusi maali päälle. Sen vuoro on joskus hamassa tulevaisuudessa. Kuten myös parin viimeiseksi jääneen huoneen tapettien.