Avainsana-arkisto: Metallityö Välimäki

Olohuoneen ikkunoille kyytiä – tilalle 2000-luvun lasiseinä



Tänään koitti pitkään odotettu päivä, kun Metallityö Välimäki toimitti sovitun aikataulun mukaisesti Purson alumiiniprofiilista mittatilauksena valmistetun uuden olohuoneen ikkunan, ja lisäksi myös kaksi uutta alumiinilasiovea takapihan puoleiselle terassille. Lähes koko edellinen yö työstettiin uudelle ikkunalle aukkoa siten, että talvipakkanen ei pääsisi liikaa sisään ja haittaamaan betonin kuivumista. Taloa lämmittävä yhdeksän kilowatin sähkölämmitin on nimittäin kuin heittelisi kympin seteleitä vessanpönttöön.

Tältä näyttivät alkuperäiset ikkunat.
Tältä näyttivät alkuperäiset ikkunat.
Vanhat ikkunat saivat kyytiä.
Vanhat ikkunat saivat kyytiä. Ikkunan yläpuolella näkyy vaaleampana valmiiksi sahattu uuden ikkunan paikka.
Tässä varsinainen näköalaikkuna.
Tässä varsinainen näköalaikkuna.

Jatkoimme hommia taas aamulla kello 06.00, koska olimme luvanneet, että uuden ikkunan aukko olisi täysin valmis Välimäen saattueen saapuessa aamulla kello 07.00. Ensin vanhat ikkunat pois, sitten ikkunoiden alta pois ikkunoiden tukipuut ja se vähä mitä seinästä oli enää jäljellä. Sen jälkeen juuri kuorman ajaessa pihaan oli aika nykäistä alas vanhojen ikkunoiden päällä ollut seinänpalanen, jonka tilanne uusi entistä upeampi ikkuna jatkossa tulisi.

Siinä onnistuttiin hienosti, ja ammattilaiset pääsivät heti viilaamaan ikkunoiden alumiinista kehikkoa paikalleen. Tässä vaiheessa täytyy muistuttaa, että varsinainen peti jäätävän raskaille ikkunoille tehtiin jo kuukausi sitten harkoista ja betonista.

Tässä varsinainen näköalaikkuna.
Tässä varsinainen näköalaikkuna.
Uuden ikkunan Purson alumiinikehykset valmiina.
Uuden ikkunan Purson alumiinikehykset valmiina.
Sieltä ne lasit viimein tulevat.
Sieltä ne lasit viimein tulevat.
Ensimmäistä lasia asennetaan Purson alumiinikehyksiin.
Ensimmäistä lasia asennetaan kehyksiin.

Alunperin toivoin, että olisimme saaneet olohuoneeseen 3,5 metriä korkeat ikkunat, mutta seinässä ollut kantava liimapuupalkki vesitti suunnitelman. Toisaalta osin juuri sen ansiosta ikkunaseinästä saatiin vahvistamalla erittäin kantava ja koko projekti onnistui. Suurimpaan mahdolliseen aukkoon tilatulla nyt ikkunalla on korkeutta 275 senttiä ja leveyttä 460 senttiä. Eiköhän se riitä jotenkuten avaamaan maisemaa olohuoneesta takapihalle.

Varsinainen asennusoperaatio onnistui ammattilaisilta hyvin, eikä siinä ollut mitään kysyttävää. Mitä nyt kerran yksi ikkunaruuduista taisi hieman kolhaista jotain metallitukea, mutta ainakaan suuria vahinkoja ei päässyt syntymään. Parin tunnin kuluttua oli maaginen tunne, kun olohuoneesta tuli kuukausien jälkeen taas tiivistä hiljaista tilaa. Samalla jokapäiväinen sähkölasku puolittui kertaheitolla.

Asennuksessa saatiin olla tarkkana, ettei tule kalliita virheitä.
Asennuksessa saatiin olla tarkkana, ettei tule kalliita virheitä.
Olohuoneesta tulossa viimein tiivis.
Olohuoneesta tulossa viimein tiivis.
Uudet ikkunat valmiit!
Uudet ikkunat valmiit!