Avainsana-arkisto: tiiliseinä

Neljä seinää kaatui kerralla – näky kuin sotatantereelta



Monet ovat nähneet ikäviä kuvia maailman kriisipesäkkeiden rakennuksista, joissa pommit ja niiden paineaallot ovat rikkoneet rakennuksia ja kaataneet seiniä. Joku paikallinen tuotantoyhtiö olisi voinut tulla tänään kuvaamaan meille inserttiä vaikkapa televisiouutisiin. Näky oli nimittäin melko samanlainen. Pääsin työreissun takia mestoille vasta illalla, kun parhaat palat oli jo esitetty livenä. Talosta kaadettiin nimittäin tänään kerralla neljä seinää. Kun kerran tehdään, niin tehdään sitten näyttävästi…

Näkymä kylpyhuoneesta. Kodinhoitohuone vasemmassa ja sauna oikeassa laidassa.
Näkymä kylpyhuoneesta. Kodinhoitohuone vasemmassa ja sauna oikeassa laidassa.

Timanttisahaaja leikkeli eilen tiiliseiniä siihen malliin, että ne oli tänään mahdollisimman helppo kaataa ja että kaataminen ei tuhonnut seiniä liikaa ja että jäljelle jääneiden seinien rajat jäivät mahdollisimman siisteiksi. Siinä timanttileikkaus oli suurena apuna. Kuvissa nähtävät tilat ovat kodinhoitohuone, sauna, kylpyhuone ja niin sanottu harrastehuone. Myös taloa halkova käytävä jatkuu nyt vanhan vessan verran pidemmälle kuin aiemmin. Alla olevassa kuvassa nähdään käytävän päässä sijaitseva uusi 900 mm oviaukko, jonka timanttisahaaja eilen teki. Siitä kuljetaan jatkossa ns. harrastehuoneeseen.

Eilen timanttisahattu oviaukko harrastehuoneesta käytävään kohti eteistä.
Eilen timanttisahattu oviaukko harrastehuoneesta käytävään kohti eteistä.

Kuten jo aiemmin kerroin, meillä kävi tuuri, että toisen kerroksen rakentamisen yhteydessä vuonna 2009 talon uuden kakkoskerroksen kantavuus oli laskettu pääosin vanhan tasakaton tilalle lisättyihin liimapuupalkkeihin ja teräsrakenteisiin. Siten talon alkuperäisistä tiiliseinistä valtaosa jäi kokonaan ilman kantoa ja ne oli helppo kaataa. Mikäli nämä seinät olisivat olleet kantavia, olisi meillä ollut aikamoinen urakka kantavien rakenteiden tilapäisessä tukemisessa ja uuden kantavuuden rakentamisessa. Nyt sellaisia työvaiheita ei tarvittu.

Näkymä käyvästästä. Oikealla kodinhoitohuone ja sen takana kylpyhuone, vasemmalla eilen timanttisahattu oviaukko harrastehuoneeseen.
Näkymä käyvästästä. Oikealla kodinhoitohuone ja sen takana kylpyhuone, vasemmalla uusi oviaukko käytävän päästä harrastehuoneeseen.
Näkymä käyvästästä. Oikealla kodinhoitohuone ja sen takana kylpyhuone, edessä käytävän päässä uusi eilen timanttisahattu oviaukko harrastehuoneeseen.
Näkymä käyvästästä. Oikealla kodinhoitohuone ja sen takana kylpyhuone, edessä käytävän päässä uusi eilen timanttisahattu oviaukko harrastehuoneeseen.

Näky talon alakerrassa oli seinien kaatamisen jälkeen kuin sotatantereelta, mutta vain hetken. Huomenna äijät aloittavat nimittäin heti aamusta tiiliromun siivoamisen, jotta huoneisiin päästään vetämään sekä sähköä että viemäreitä ja vesijohtoja. Näitä suorastaan traagisen sotkuisia valokuvia on kuitenkin mukava katsella tulevaisuudessa valmiin talon sohvalla takkatulen loimussa…

Näkymä kylpyhuoneesta kodinhoitohuoneeseen.
Näkymä kylpyhuoneesta kodinhoitohuoneeseen.

Timanttiporaus maalämmölle ja putkille – timanttisahaus seinille



Timanttiporaus ja timanttisahaus käynnistivät tänään suuren pintaremontin ehkä näyttävimmän jakson, sillä nyt betoni ja tiiliseinä saivat toden teolla kyytiä. Teemme taloon täyden putkiremontin viemäreineen ja käyttövesineen, joten samalla talosta ulos ja sisään menevien putkien paikkakin täytyi järkeistää. Tähän saakka putket ovat menneet 45 vuoden ajan ulos liittymästä katsottuna aivan väärältä puolelta taloa. Nyt tilanne korjataan, ja siksi timanttimies saapui aseineen paikalle.

Timanttiporaus käynnissä.
Timanttiporaus käynnissä.

Ensin porattiin neljää massiivista reikää talon makuuhuoneesta sokkelin läpi maan sisään. Se olikin näyttävä työvaihe, mutta meni lopulta yllättävän nopeasti. Ammattilainen osasi asiansa, ja tuloksena oli neljä siistiä reikää sen sijaan, että olisimme itse hajottaneet puoli taloa reikiä väkertäessämme. Samalla saimme hyvät näytepalat sokkelin sisältä. Betonin ja styroksin perusteella sokkeli näyttää olevan hyvässä kunnossa, eikä mitään kosteuteen viittaavaa näkynyt. Tulipahan sekin nyt tarkastettua.

Timanttiporauksella neljä isoa siistiä reikää sokkeliin.
Timanttiporauksella neljä isoa siistiä reikää sokkeliin.
Sokkeli näyttää olevan hyvässä kunnossa.
Sokkeli näyttää olevan hyvässä kunnossa.

Joku voi ihmetellä, että miksi isoja reikiä on neljä. Yksi niistä tulee viemärille ja toinen käyttövedelle. Kaksi muuta valjastetaan jo tässä vaiheessa maalämmön käyttöön, sillä siihen on tarkoitus siirtyä lähitulevaisuudessa. Kun nyt tehdään täysremontti, niin helpointa on samalla tehdä maalämmölle reiät sokkeliin ja asentaa myös putket valmiiksi pihalta sokkelin ja lattian kautta tekniseen tilaan. Tällaisella operaatiolla säästyy rahaa, työtä ja sotkua, kun maalämpöön jossain vaiheessa siirrytään.

Timanttimies ei toki päässyt helpolla, kun oli kerran työmaalle saapunut. Reikien lisäksi hän nimittäin pääsi leikkaamaan meille seiniä hieman keskimääräistä enemmän. Vanhojen tiiliseinien kaatamisessa on oivallisena apuna se, että timanttileikkaaja voi tehdä hyvinkin tarkkaa työtä reunojen kanssa. Meiltä kaatuu lähipäivinä alakerrasta neljä kokonaista seinää ja yhteen pystyyn jääneeseen tehtiin kokonaan uusi oviaukko. Seinien ja uuden oven kanssa homma sujui todella tyylikkäästi, kun ensin piirrettiin halutut rajat ja sen jälkeen timanttilaikka alkoi laulaa.

Operaation jälkeen uusi ovi näyttää siltä, että se olisi ollut siinä aina. Kuva uudesta oviaukosta nähdään seuraavassa blogikirjoituksessa. Tiiliseinä sai toki kyytiä muuallakin talossa, mutta lähinnä vain uusien viemärien ja vesiputkien läpivientien osalta. Niissä aukoissa oli tilaa vaikka muille jakaa.

Timanttileikkauksella uusi ovi tiiliseinään.
Timanttileikkauksella uusi ovi tiiliseinään.
Tiiliseinä saa kyytiä, kun tehdään tilaa uusille viemäreille ja putkille.
Tiiliseinä saa kyytiä, kun tehdään tilaa uusille viemäreille ja putkille.

Ulkona meno jatkui, kun kaivanto oli odottanut jo muutaman päivän uusia tuulia. Sulamisvesien täyttämä kaivanto saatiin nopeasti tyhjäksi uppopumpulla, ja kunnan miehet pääsivät töihin vaihtamaan talon vesi- ja viemäriliittymät uusiin 2000-luvun malleihin. Putkiremontin ulko-osuus alkaa hiljalleen olla valmiina.

Uppopumppu tyhjäsi vedet hetkessä.
Uppopumppu tyhjäsi vedet hetkessä.
Reilun kahden metrin kaivanto putkia varten.
Reilun kahden metrin kaivanto putkia varten.