Avainsana-arkisto: kattokehä

SPU-eristettä seinään ja kattoon sekä seinän kaatamisen valmistelua



Olohuoneen muuttaminen kaksikerroksiseksi ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin alunperin olisi voinut odottaa. Talon tarvitsemat muutostyöt olivat meille selviä jo ensimmäisellä näytöllä, ja sitä ensimmäistä näkemystä toteutamme edelleen. Työmäärä on tosin ollut odottamattoman suuri, mutta mitä sitä ei tekisi talon modernisoinnin eteen… Talossa on kattotuolien sijaan kattokehät, joiden alaosa kulkee kerrosten välissä sijaitsevassa vanhassa tasakattotalon katossa. Niinpä kattoa kantavat kattokehät täytyy saada korvattua jollain muulla rakenneratkaisulla ennen kuin ne voidaan leikellä päreiksi ja heittää rantasaunan kiukaaseen.

SPU-eristelevyä kattoon reippaasti.
SPU-eristelevyä kattoon reippaasti. Oikealla näkyy katossa olevaa ekovillaa, joka jää paikalleen normaalisti.
SPU-eristelevyä kattoon reippaasti.
SPU-eristelevyä kattoon reippaasti.
SPU-eristelevyä kattoon reippaasti.
SPU-eristelevyä kattoon reippaasti. Oikealla nähtävä ulkoseinä jää lasivillalle, jota on seinässä noin 25 senttiä.

Nyt tuo prosessi on täydessä käynnissä, kun äskettäin vahvistimme katon jopa hieman ylimitoitetun massiivisesti ja vahvistimme harjan kohdalla kulkevan seinän kantavaksi. Olohuoneen päällä sijainnut huone alkaa olla historiaa, vaikka seinänpätkä ja ovi ovatkin vielä hetken jäljellä, ettei pöly kulkeudu talon yläkertaan. Tänään oli ohjelmassa eristää uutta seinää ja kattoa, sillä puretun huoneen eristykset olivat tietenkin vain tuon huoneen ympärillä – eivätkä siis talon ulkoseinissä saakka. Nyt asia pitää muuttaa. Ulkona paukkuu pakkanen, joten talosta tarvitaan nyt mahdollisimman nopeasti lämmönpitävä. Siinä auttoi muhkea kerros SPU-eristettä.

Tässä alakerran katon uuteen päättymiskohtaan lisätty alapuu.
Tässä alakerran katon uuteen päättymiskohtaan lisätty alapuu. Tuosta lähtee jatkossa seinä suoraan harjalle ja se muodostaa samalla osan olohuoneen toisen kerroksen seinää.
Olohuoneen ikkunat näkyvät alla.
Olohuoneen ikkunat näkyvät alla. Oikealla vuonna 2009 lisätty kertopuu, joka kannattaa ikkunan yläpuolella olevaa seinää ja jää paikalleen. Sen alta lähtee suoraan uusi 4600x2750mm ikkuna.
Taustalla nähdään seinänpätkä, jossa on toistaiseksi pelkkä muovi. Siihen rakennetaan kokonainen uusi seinä, josta tulee osa olohuoneen seinää.
Taustalla nähdään seinänpätkä, jossa on toistaiseksi pelkkä muovi. Siihen rakennetaan kokonainen uusi seinä, josta tulee osa olohuoneen seinää.

Ensin kattokehien ja uusien tukipuiden väliin tuli 12-senttinen SPU-eristekerros. Lähipäivinä sen ja puiden päälle tulee vielä kaiken peittävä kolmesenttinen lisäkerros. Kaikki tiivistetään lopuksi uretaanilla. Levyä meni melkoinen määrä, mutta onneksi sitä on helppo leikata pistosahalla ja vaikkapa mattopuukolla. Paloista saatiin siis juuri sopivan kokoisia. Yksi seinä on edelleen pelkän muovin varassa, sillä siihen rakennetaan lähiaikoina kokonaan uusi eristetty seinä, josta tulee jatkossa osa olohuoneen kaksikerroksista seinää. Uuteen seinään tulee todennäköisesti hieman villaa ja 12 senttiä SPU-eristettä.

Talon yläkerta on rakennettu vuonna 2009 vanhan vuonna 1968 rakennetun tasakattotalon päälle. Yläkerta on niin hyvässä kuosissa, että siellä ei tehdä lainkaan remonttia. Paitsi poistetaan yksi huone olohuoneen päältä.  Tässä nähdään yläkerran aulatila sellaisena kuin se on ollut tähän saakka. Nyt seinänpätkä alkaa vetää viimeisiään, ja alla olevassa kuvassa oven oikealta puolelta näkyy jo sahauksen kohdalta seinän läpi pilkottava valo. Pian tuo nurkka avautuu suoraan alakertaan saakka.

Poistuvan huoneen ovi vielä paikallaan. Tältä yläkerran aulassa on näyttänyt vuodesta 2009 saakka, mutta nyt tilanne muuttuu.
Poistuvan huoneen ovi vielä paikallaan. Tältä yläkerran aulassa on näyttänyt vuodesta 2009 saakka, mutta nyt tilanne muuttuu.
Poistuvan huoneen ovi vielä paikallaan. Seinä tosin leikattu jo auki, sillä valo kajastaa oven oikealta puolelta läpi.
Poistuvan huoneen ovi vielä paikallaan. Seinä tosin leikattu jo auki, sillä valo kajastaa oven oikealta puolelta läpi.

Kattorakenteiden vahvistaminen alkoi – järeää parrua kehiin



Eilen sain yötä myöden purettua lupaamani aikataulun mukaisesti kahden kerroksen välistä välikattoa sen verran, että tänään päästiin jo varsinaiseen asiaan. Tarkoituksena on nimittäin poistaa olohuoneen kohdalta kokonaan kahden kerroksen välinen kattorakennelma, jotta olohuoneen huonekorkeudeksi saadaan kahden kerroksen verran, eli 5,5 metriä. Yksi vaihtoehto olisi ollut tehdä kattoon ainoastaan reikä kierreportaille, mutta erinäisten seikkojen perusteella päädyimme lopulta tähän ”hieman” työläämpään ratkaisuun.

Kattorakenteiden tsekkausta. Kaikki valmiina.
Kattorakenteiden tsekkausta. Kaikki valmiina.
Hands on.
Hands on.
Toisen kerroksen poistuvia rakenteita.
Toisen kerroksen poistuvia rakenteita.

Yläkerran ja katon kattokehät poistetaan olohuoneen kohdalta, joten kantavuus täytyy säilyttää toisella tavalla. Rakennesuunnittelija sai nyt tehtyä tarkat laskelmansa valmiiksi, ja niiden mukaan käynnistettiin tänään hommat. Olohuoneen ikkunanpuoleinen seinänpätkä vahvistetaan moninkertaisesti samoin kuin huoneen toisella puolella oleva toisen kerroksen seinä. Kerron niistä myöhemmin hieman tarkemmin. Meille oli nyt onnenpotku, että talon läpi kulkeva kantava metallipalkki sijaitsee kerrosten välissä juuri suuremman vahvistettavan seinän alapuolella. Palkki kantaa seinän vahvistukset ja tekee siitä lähes pomminkestävän, kun vahvistaminen on lopulta valmis. Tänään oli kuitenkin vuorossa vasta kattorakenteiden vahvistaminen.

Kertopuuta lisätään kattokehien yläosiiin.
Kertopuuta lisätään kattokehien yläosiiin.
Kertopuuta kiinnitetään kattokehien yläosiin.
Kertopuuta kiinnitetään kattokehien yläosiin.
Lisättyä kertopuuta kattokehien yläosissa.
Lisättyä kertopuuta kattokehien yläosissa.

Katossa oleviin kattokehien yläosiin kiinnitettiin nyt massiiviset kahdeksanmetriset kertopuupalkit, jotka jatkuvat seinässä olevasta kertopuupalkista aina harjalle saakka pitäen katon paikallaan tilanteessa kuin tilanteessa. Toiselle puolelle kattokehää tulee kokonainen palkki ja toiselle taas kaksi puolikasta, jotka kiinnitetään kokonaiseen. Väliin jää vielä vuodelta 2009 peräisin oleva kattokehä, joten puuta piisaa. Yhdessä seinien vahvistamisen kanssa ne muodostavat jatkossa yhdistelmän, joka kestää vaikka hirmumyrskyn.

Meillä kävi hyvä tuuri, kun ulkoa räystään alta saatiin irrotettua pari lautaa, ja siten syntyneestä aukosta kertopuupalkit saatiin ujutettua sisään lähes suoraan oikeille paikoilleen. Ilman tuota aukkoa meillä olisi ollut matkassa ”pari muuttujaa”, kun palkit olisi joka tapauksessa täytynyt saada jotenkin kattoon. Olin itsekin nyt mukana hands on -meiningissä, sillä minusta omakotiasujan on erittäin tärkeä tietää tarkkaan miten talo on rakennettu ja remontoitu. Samalla siinä oppii paljon lisää esimerkiksi kantavuuksista ja erilaisten puurakenteiden käyttäytymisestä.

Lisättyä kertopuuta kattokehien yläosissa.
Lisättyä kertopuuta kattokehien yläosissa.
Kertopuuta kiinnitetään kattokehien yläosiin.
Kertopuuta kiinnitetään kattokehien yläosiin.
Lisättyä kertopuuta aivan harjalle saakka.
Lisättyä kertopuuta aivan harjalle saakka.
Lisättyä kertopuuta kattokehien yläosissa.
Lisättyä kertopuuta kattokehien yläosissa.

Katon sisällä katsomassa – näin rakennettiin vuonna 2009



Kävimme tänään tutustumassa talon kattorakenteisiin. Katon sisään pääsee seinässä olevasta pienestä luukusta, ja sisälle on asennettu tyylikkäästi myös valot. Katto rakennettiin vuonna 2009 ja ilmeisen onnistuneesti. Oli kuitenkin paikallaan käydä vilkaisemassa mitä se pitää sisällään.

valikatto28102013b

Kuvista nähdään miten kattokehät kulkevat keskimäärin 90 sentin välimatkoilla, mutta välillä siitä on täytynyt tehdä poikkeuksia esimerkiksi olohuoneen takan hormin kohdalla. Kattorakenteiden alaosa oli puhallettua ekovillaa, jota oli kattoa rakentamassa olleen henkilön mukaan noin 60 sentin kerros.

Siksi meillä ei ollut käytännössä mahdollisuutta alkaa kaivamaan sitä pois ja tarkistamaan miltä ”purun” alla mahdollisesti olevat vanhemmat villat näyttävät. Saman henkilön mukaan joitain katon alkuperäisiä villoja nimittäin jätettiin kattoon, kun toinen kerros rakennettiin. Niin ei olisi kannattanut tehdä, vaan remontissa olisi tullut uusia eristeet kokonaan ja täydellisesti.

valikatto28102013c

valikatto28102013e

Silmämääräisesti katon tilanne näytti hyvältä, eikä suurempia ongelmia ainakaan heti ollut havaittavissa. Piileviä virheitä voi toki aina olla, mutta päällisin puolin kaikki näytti hyvältä, ekovilla kuivalta ja katossa oleva paperi myös. Samalla reissulla saatiin siis kuvia katossa olevista puurakenteista, joita vastaavat ovat rakentajan mukaan myös talon toisella puolella. Vuonna 2009 rakennettu toinen kerros näyttää siis hyvin rakennetulta.

valikatto28102013a

valikatto28102013d